lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 9)

Keinusaaren rannasta otetussa kuvassa erottuvat Hämeenlinnan keskustan maamerkkeinä kirkontorni ja lyseorakennus. Vanajaveden yli kuljetaan vielä puurakenteista Pitkääsiltaa pitkin. Uusi silta tälle paikalle rakennettiin vuonna 1909. Rantakadun itäpuolella, nykyisen Ystävyydenpuiston paikalla oli vuosisadan alkupuolella taloja. Kuvan vasemmassa reunassa olevassa talossa toimi 1890-luvun alusta lähtien Gust. R. Fältmarsin tupakkatehdas. Rakennus siirtyi Fältmarsin perillisiltä kaupungin omistukseen 1950-luvulla. Fältmarsin talon oikealla puolella sijaitsevan rakennuksen suunnitteli 1880-luvulla lääninarkkitehti C. A. Caween oman perheensä asuintaloksi. Arkkitehti perheineen asui talossa 1910-luvulle asti. Myöhemmin 1950-luvulla rakennus tuli tunnetuksi Verkatehtaan johtajan mukaan Amberlan talona. Rantakadun ja järven välissä olevat talot purettiin 1960-luvulla.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1905

Lapset ovat soutelemassa lähellä Vanajaveden rantaa Hämeenlinnan keskustan kohdalla tässä 1920-luvun puolivälin paikkeilla kuvatussa postikortissa. Taustalla näkyy Rantatorin takana Palokunnankadun varren rakennuksia, mm. Palokunnantalo ja Wetterhoffin kotiteollisuusopiston rakennus ennen vuonna 1929 tehtyä korotusta kolmikerroksiseksi. Palokunnantalon takana on Raatihuone ja sen vieressä Kämärin talo. Vasemmassa yläkulmassa näkyy vuonna 1915 valmistunut Kansallisosakepankin talo.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
aikaisintaan 1925, viimeistään 1927

Kirkon tornista itään päin otetussa kuvassa näkyy keskustan rakennusten lisäksi Vanajaveden ylittävä vanha puinen Pitkäsilta. Keinusaaren makasiini- ja sairaalarakennukset jäävät enimmäkseen puiden taakse, mutta oikealla rannassa näkyy vanhempi ns. Pinellan huviloista. Vasemmassa yläkulmassa näkyvä punatiilinen rakennus oli venäläisen sotaväen varasto. Keinusaaren kaakkoispuolella oli Pikkujärvi, josta Vanajaan laskevan ojan varrella sijaitsi kaupungin yksityinen, mutta viranomaisten valvoma teurastushuone. Vuonna 1912 perustettiin kunnallinen teurastuslaitos lähelle entistä teurastamoa. Pikkujärvi täytettiin 1950- ja 1960-luvuilla hiekalla, soralla, savella ja rakennusjätteillä.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1906

Hämeenlinnan kaupungin vuoden 1926 asemakartta on laadittu Hämeenlinnan kaupungin rakennuskonttorissa. Asemakartta kattaa kaikki vuoteen 1926 mennessä virallisen (keskusta, Kiistala, Kauriala) tai epävirallisen (Myllymäki, Sairio) asemakaavan saaneet kaupunginosat. Kaurialan kaupunginosan kaava oli vahvistettu vuonna 1925, mutta se ei koskaan toteutunut tässä kartassa esitetyllä tavalla. Karttaan on merkitty tonttien numerot ja kadunnimet suomen kielellä. Moni keskustan kaduista oli pari vuotta aikaisemmin saanut uuden nimen. Alkuperäisen kartan mittakaava on 1:6000 ja koko 74 x 69 cm. Karttaa säilytetään Hämeenlinnan kaupunginarkistossa.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1926
Tekijä:
Hämeenlinnan kaupungin rakennuskonttori

Maanmittari J. F. Sevónin vuoden 1912 vaiheilla piirtämä Hämeenlinnan kaupungin kartta perustuu vuoden 1887 asemakaavaan. Sevón täydensi sitä kuitenkin tällä välillä valmistuneilla rakennuksilla ja puistoilla, mm. ortodoksisella sotilaskirkolla ja Kunnallissaunalla sekä Toripuistolla ja sen paviljongeilla. Sevónin kartta sisältää lisäksi Myllymäen kaupunginosan epävirallisen tonttijakokaavan. Toinen Sevónin piirtämä kartta kuvaa Hämeenlinnan kaupungin ympäristöjä sisältäen mm. Hämeenlinnan maaseurakunnan ja Vanajan pitäjän sekä myös osan Hattulan ja Janakkalan pitäjistä.
Avainsanat:
, ,
Julkaisuaika:
1912
Tekijä:
Sevón, J. F

Hämeenlinnan kaupungin kartta noin vuodelta 1892 esittelee tarkasti Hämeenlinnan keskustan 1800-luvun lopun rakennuskannan. Karttaan on erilaisilla väreillä merkitty kivi- ja puurakennukset. Myös rakennusten kattomateriaali selviää kartasta, esim. turvekatot on merkitty omalla värillään. Kadunnimet on kirjoitettu karttaan suomen kielellä. Kartan tekijästä ei ole tietoa. Alkuperäinen kartta on Hämeenlinnan kaupunginarkistossa.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1892

Hämeenlinnan ydinkeskusta oli 1950-luvun lopulla jo täyttymässä suurilla viisi- ja kuusikerroksisilla kerrostaloilla. Matti Lampénin ja Märta Blomstedtin suunnittelema asunto-osakeyhtiö Jyrkänkulma valmistui Palokunnankadun varrelle Wetterhoffia vastapäätä vuonna 1950. Torin länsireunalle, Kansallisosakepankin pohjoispuolelle rakennettiin Asunto-osakeyhtiö Hämeentori vuonna 1951 arkkitehti Jaakko Tähtisen piirustusten mukaan. Rantatorin luoteiskulmassa osoitteessa Palokunnankatu 20 näkyy Arkkitehtitoimisto Erno & Sahlbergin suunnittelema ja Hämeenlinnan suomalaisen säästöpankin rakennuttama kuusikerroksinen asuin- ja liiketalo, jonka rakennustyöt aloitettiin vuonna 1956. Liikekerroksessa toimi 1950-luvun lopulla mm. O. E. Holmberg osakeyhtiön verhoilu- ja vuodevaateliikkeen myymälä ja sen vieressä Osakeyhtiö Korpikumin liike. Korpimaa oy perusti vuonna 1947 erillisen sisaryhtiön, Korpikumi osakeyhtiön, jonka toimitusjohtajaksi tuli kauppaneuvos Heikki…
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1957–1958

Hämeenlinnan keskustan koilliskulman hallitseva rakennus on vuonna 1888 rakennettu ja vuonna 1936 laajennettu Hämeenlinnan lyseo. Tässä ilmakuvassa kaupunki on vielä hyvin puutalovaltainen, vain torin varrella on isompia kivirakennuksia. Hallituskadun varrella torin pohjoislaidalla näkyvät Yhdyspankin talo, lääninhallitus, Rytkösen kirjakauppa ja entinen Kaupunginhotellin talo, jossa Kaupunginhotellin muutettua Rauhankadulle vuonna 1929 toimi Uusi hotelli -niminen majoitusliike. Hotelli Seurahuone jatkoi perinteistä toimintaa samassa rakennuksessa 1940-luvun puolivälin paikkeilta lähtien.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1940-luku

Hämeenlinnan kaupungin kaavoitustoimiston tilaama asemakaava- ja rakennushistoriallinen selvitys. Selvityksen tarkoitus on antaa taustatietoa keskustan länsireunan asemakaavamuutoksen laatimiseen.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
2007
Tekijä:
Putkonen, Lauri (tmi)
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2