Hämeenlinnan kirkko

Hämeenlinnan kirkko
Toripuiston perustamisen yhteydessä vuonna 1911 istutetut puut olivat ehtineet jo vähän kasvaa 1930-luvulle tultaessa. Torille Hämeenlinnan kirkon edustalle on pysäköity autoja, mahdollisesti takseja. Torin pohjoisreunassa Uuden hotellin kohdalla toimi jonkin aikaa näihin aikoihin Uusi Vuokra-autoasema Torilla -niminen pirssi, jota pitivät Hyökkäysvaunupataljoonan aliupseerit. Toiminta ei kuitenkaan kannattanut, koska torilla oli jo ennestään kaksi pirssiasemaa ja rautatieasemalla vielä kolmas.

Nimeke

Hämeenlinnan kirkko

Julkaisuaika

1930-luku

Laji

Koko

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Formaatti

PDF (0,72 Mt)

Säilytyspaikka

Suomalainen kirjakauppa, Hämeenlinna

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2015-04

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121146822

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Lähteet

Heikkinen, Sakari, Vuokra-autoilun alkua Hämeenlinnassa. - Julkaisussa Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon vuosikirja 1990. Hämeenlinna, 1990.