Hämeenlinna

Hämeenlinna
Keinusaaren rannasta otetussa kuvassa erottuvat Hämeenlinnan keskustan maamerkkeinä kirkontorni ja lyseorakennus. Vanajaveden yli kuljetaan vielä puurakenteista Pitkääsiltaa pitkin. Uusi silta tälle paikalle rakennettiin vuonna 1909. Rantakadun itäpuolella, nykyisen Ystävyydenpuiston paikalla oli vuosisadan alkupuolella taloja. Kuvan vasemmassa reunassa olevassa talossa toimi 1890-luvun alusta lähtien Gust. R. Fältmarsin tupakkatehdas. Rakennus siirtyi Fältmarsin perillisiltä kaupungin omistukseen 1950-luvulla. Fältmarsin talon oikealla puolella sijaitsevan rakennuksen suunnitteli 1880-luvulla lääninarkkitehti C. A. Caween oman perheensä asuintaloksi. Arkkitehti perheineen asui talossa 1910-luvulle asti. Myöhemmin 1950-luvulla rakennus tuli tunnetuksi Verkatehtaan johtajan mukaan Amberlan talona. Rantakadun ja järven välissä olevat talot purettiin 1960-luvulla.

Nimeke

Hämeenlinna

Muu nimeke

Tavastehus

Julkaistu

Julkaistu painettuna: Hämeenlinna - Tavastehus, Enok Rytkönen.

Julkaisuaika

viimeistään 1905

Kieli

fi
sv

Laji

Koko

1 postikortti, vaaka, 9 x 14 cm

Formaatti

PDF (0,94 Mt)

Säilytyspaikka

Hämeenlinnan postimerkkikerho ry. (yksityiskokoelma)

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2014-12

Aineiston osa

PDF

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147407

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Lähteet

Vilkuna, Anna-Maria, Kaupunki kuvissa : valokuvia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Hämeenlinnasta. Hämeenlinna 2004.