Rautatieasema vuonna 1910

Rautatieasema vuonna 1910
Hämeenlinnan vuonna 1862 valmistunut rautatieasema oli komea punatiilinen rakennus. Aikakauden tavan mukaan eri luokkien matkustajille oli rakennuksessa erilliset odotustilat. Oikeassa reunassa näkyy tavara-aseman päätyä ja aseman edessä levittäytyy laaja, luonnonkivillä päällystetty asema-aukio. Rautatieasema oli vilkas läpikulkupaikka, jossa otettiin vastaan myös kaupunkiin saapuvat arvovieraat, aina keisari Aleksanteri II:n vierailusta lähtien vuonna 1863. Järjestyksenvalvonnasta asemalla vastasi välillä rautatiehallitus, välillä poliisi. Vuosina 1910–1919 rautatieaseman järjestyksenpito oli Hämeenlinnan poliisilaitoksen vastuulla. Asemalla päivysti useimmiten yksi poliisi, mutta sinne saapui myös esim. vankikuljetuksia, joiden valvonta saattoi vaatia useammankin poliisin läsnäoloa. Rautatieasema sijaitsi vuoteen 1915 saakka Hämeenlinnan maalaiskunnan alueella. .

Nimeke

Rautatieasema vuonna 1910

Julkaisuaika

1910

Laji

Koko

1 valokuva, pysty

Formaatti

PDF (0,11 Mt)

Säilytyspaikka

Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2008-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147043

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Lähteet

Ripatti, Marja-Liisa, Hämeenlinnan asema alkuaikoinaan. Julkaisussa Hämeenlinna-Wanaja : kotiseutujulkaisu LIV. Hämeenlinna 2006. Tervamäki, Kirsi, Hämeenlinnan poliisilaitos 1902–2002. Hämeenlinna 2002.