Kirjastotyötä vuonna 1934

Kirjastotyötä vuonna 1934
Kaikki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston virat olivat vielä 1930-luvulla sivutoimisia, myös kirjastonhoitajan virka, jota vuodesta 1915 alkaen oli muiden toimiensa ohella hoitanut everstiluutnantti Ernesti Suolahti. Kirjastoapulaisia oli vuodesta 1931 lähtien kolme: nuorempi, vanhempi ja ylimääräinen apulainen. Lisäksi kirjaston henkilökuntaan kuului vahtimestari Oskari Toivonen, jonka seuraajaksi vuoden 1935 alusta lähtien tuli Lauri Henriksson (myöhemmin Karo). Vuonna 1934 otetussa valokuvassa ovat kirjastotyössä lainauspöydän takana vasemmalta lukien kirjastoapulaiset Anni Saarto ja Soini Mujo. Sivupöydän ääressä kirjoittaa Sofia Purhonen. Anni Saarto työskenteli uudessa kirjastotalossa sen avaamisesta lähtien vuoteen 1939 asti. Sofia Purhonen oli kirjaston palveluksessa vuosina 1928–1953. Soini Mujo tuli ylimääräiseksi apulaiseksi kirjastoon vuonna 1931 ja työskenteli siellä vuoteen 1945 asti.

Tekijä

Nimeke

Kirjastotyötä vuonna 1934

Julkaisuaika

1934

Laji

Koko

1 valokuva, vaaka, 9 x 12 cm

Formaatti

PDF (0,10 Mt)

Säilytyspaikka

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2008-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121146948

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Lähteet

Korkama, Erkki, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto vv. 1861–1961. Hämeenlinna 1961.