lydia.hameenlinna.fi
Haun tyyppi:

Haun kohde:



Edistynyt haku (vain aineistoille)

Hämeenlinnan lyseo 1890-luvulla

Hämeenlinnan lyseo 1890-luvulla
Hämeenlinnan suomalainen normaalilyseo perustettiin vuonna 1873. Normaalilyseo siirrettiin vuonna 1887 Helsinkiin, mutta Hämeenlinnan lyseo jatkoi toimintaansa. Kiertolaisvuosien jälkeen lyseo sai vihdoin oman koulutalon, kun uusrenessanssityylinen "lyceekartano" valmistui kesäkuussa 1888 Itäisen Linnankadun varrelle, Tähtipuiston kohdalle. Rakennuksen suunnitteli yleisten rakennusten ylihallituksen nuori arkkitehti Magnus Schjerfbeck yliarkkitehti Georg Wileniuksen johdolla. Uuden rakennuksen juhlalliset vihkiäiset pidettiin syyskuun 17. päivänä 1888. Isoja ja korkeita oppisaleja eli luokkia oli alun perin kahdeksan, ja lyseorakennus ylittikin valmistuttuaan silloiset tilavaatimukset. Koulun juhlasalia kehuttiin yhdeksi maan kauneimmista koulutiloista.

Nimeke

Hämeenlinnan lyseo 1890-luvulla

Julkaisuaika

1890-luku

Laji

Koko

1 valokuva, vaaka

Formaatti

PDF (0,14 Mt)

Säilytyspaikka

Hämeenlinnan kaupunginmuseo

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2008-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147048

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Lähteet

Lyseon elämää : 1873–1998 : Hämeenlinnan lyseon 125-vuotisjuhlakirja. [Hämeenlinna] 1998.