lydia.hameenlinna.fi
Haun tyyppi:

Haun kohde:



Edistynyt haku (vain aineistoille)

Marjala Lepaalla

IMG_0015.pdf
Suomen lippu nousee salkoon Tyrvännössä Lepaan puutarhaopiston Marjala-rakennuksen vieressä. Marjala rakennettiin 1820-luvulla Lepaan kartanon viljamakasiiniksi. Kartanon viimeinen yksityinen omistaja oli K. F. Packalén, joka testamenttasi tilansa valtiolle perustettavaa puutarha- tai maanviljelyskoulua varten. Lepaan puutarhaoppilaitos aloitti toimintansa vuonna 1912. Arkkitehti H. R. Helinin johdolla kartanon alueelle rakennettiin uusi koulurakennus Opistola, joka kuitenkin paloi vuonna 1934. Myös kartanon vanhoja rakennuksia kunnostettiin: Entisestä väentuvasta tuli asuntolarakennus Kotila ja entisestä viljamakasiinista marjanjalostuslaitos Marjala. Opistola, Kotila ja Marjala reunustivat oppilaitoksen piha-aluetta. Puutarhaopiston alkuaikoina Marjalassa oli jäävarasto ja marjanjalostuslaitos, myöhemmin opiston toimisto, ruokala ja keittiö ja myös posti. Vuonna 1975 perustetun Lepaan puutarhamuseon näyttelytilat olivat aluksi Marjalassa, nykyään siellä on museon toimisto, kirjasto ja opiskelijoitten olohuone. Lepaalla toimii edelleen Hämeen ammattikorkeakoulun Lepaan yksikön puutarhaoppilaitos.

Nimeke

Marjala Lepaalla

Julkaisuaika

1930-luku

Kieli

fi

Laji

Koko

1 valokuva, 7 x 11 cm

Formaatti

PDF (2.82 Mt)

Säilytyspaikka

Yksityiskokoelma

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2016-06

Huomautus

Postileima kortin takana 24.5.1937.