Lammin osuuskauppa

Lammin osuuskauppa
IMG_0005_a.pdf
Lammin keskiaikaisen kirkon vieressä, Hämeentien ja Mommilantien risteyksessä, oli kirkonkylän kaupallinen keskus jo 1900-luvun alkuvuosina. Kirkko jää kuva-alueen ulkopuolelle vasemmalle ja oikealle kaartuu Hämeenlinnan suuntaan vievä tie. Suoraan edessä oleva rakennus on Lammin osuuskauppa, jonka toiminta alkoi vuonna 1906. Ennen osuuskauppaa samassa talossa toimi K. Lepän kauppa. Liikkeen edustalla keskellä risteystä on raittikaivo. Osuuskaupan oikealla puolella näkyvässä Kirin talossa sijaitsi Lammin ensimmäinen varsinainen apteekki. Kuvan oikeassa reunassa on vuonna 1896 perustettu E. H. Taivalsaaren (Degerholm) kauppa. Tässä rakennuksessa toimi myöhemmin mm. Janakkalan osuuskauppa ja Sydän-Hämeen osuusliike. Vasemmassa reunassa näkyy Huovilan tilan päärakennuksen kulmaa.

Nimeke

Lammin osuuskauppa

Julkaisuaika

aikaisintaan 1906, viimeistään 1910

Kieli

fi

Laji

Koko

1 postikortti, 9 x 14 cm

Formaatti

PDF (0,08 Mt)

Säilytyspaikka

Pauli Riihilahden kokoelma

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2016-05

Identifiointitunnus

URN:NBN:fi-fe2019121147098

Oikeudet

88x31.png
Aineisto on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä. Aineisto on vapaasti käytettävissä. Käytön yhteydessä on mainittava lähde.

Huomautus

Postikortin päiväys ?.XII.1910. - Virhe kortin painatuksessa (vaalea reuna oikealla).

Lähteet

Aikakone Eenokki.
Koskue, Kaisu, Lammin osuuskauppa sata vuotta 1906-2006. Lammi 2006.
Pänkäläinen, Martti, Lammin pitäjän historia II : vuodet 1808-1917. Lammi 2001.
Rautavirta, Jaakko, Lammin vanha raitti 1900-luvun alussa. Julkaisussa Lammin kotiseutulehti 2010. Lammi 2010.