lydia.hameenlinna.fi
Haun tyyppi:

Haun kohde:



Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa aineistoja (yhteensä 6)

Hämeenlinna
Keinusaaren rannasta otetussa kuvassa erottuvat Hämeenlinnan keskustan maamerkkeinä kirkontorni ja lyseorakennus. Vanajaveden yli kuljetaan vielä puurakenteista Pitkääsiltaa pitkin. Uusi silta tälle paikalle rakennettiin vuonna 1909. Rantakadun itäpuolella, nykyisen Ystävyydenpuiston paikalla oli vuosisadan alkupuolella taloja. Kuvan vasemmassa reunassa olevassa talossa toimi 1890-luvun alusta lähtien Gust. R. Fältmarsin tupakkatehdas. Rakennus siirtyi Fältmarsin perillisiltä kaupungin omistukseen 1950-luvulla. Fältmarsin talon oikealla puolella sijaitsevan rakennuksen suunnitteli 1880-luvulla lääninarkkitehti C. A. Caween oman perheensä asuintaloksi. Arkkitehti perheineen asui talossa 1910-luvulle asti. Myöhemmin 1950-luvulla rakennus tuli tunnetuksi Verkatehtaan johtajan mukaan Amberlan talona. Rantakadun ja järven välissä olevat talot purettiin 1960-luvulla.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1905

Hämeenlinna - Pitkäsilta
Vanajaveden yli Keinusaaresta keskustaan vei vielä 1900-luvun alkuvuosina puinen Pitkäsilta. Vanha silta oli valmistunut vuonna 1878 ja sillan kupeessa Pinellan rannassa näkyvä hevosuittolaituri 1850-luvulla. Sillan tuleva purku on jo kortin kirjoittajalla tiedossa: "...et sinä tule sitä näkeen enää tän laisena, sitä vastoin oikeen komeena ja paljo isompana ...", hän kirjoittaa. Vanha silta korvattiin uudella rautaisella kaarisillalla vuonna 1909.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1909

Hämeenlinna - Pitkäsilta
"Eikö tämä ole kaunein maisemakortti H:linnan ympäristöltä?" kysyy postikortin lähettäjä vuonna 1908. Vuonna 1878 valmistunut Hämeenlinnan vanha puinen Pitkäsilta on tässä kuvassa vielä paikallaan. Vanha silta oli myös kaupungin nuorison kokoontumispaikka, mikä herätti ajoittain paheksuntaa paikallisten lehtien palstoilla. Hämeen Sanomat kirjoitti syksyllä 1883: "Poliisin tulisi valvoa, etteivät asevelvolliset sotamiehet ja kaupungin piiat, kun pitävät siltaa yhtymispaikkanaan, häiritse muita ihmisiä, joiden tarvitsee sillan yli kulkea." Vuonna 1909 Pitkäsilta korvattiin uudella rautaisella kaarisillalla.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1908

Hämeenlinna - Pitkäsilta
1900-luvun alun postikortissa on kuvattuna Vanajaveden ylittävä vanha puinen Pitkäsilta, joka purettiin vuonna 1909. Keinusaaren puolelta otetussa valokuvassa häämöttää kirkon torni kaupungin keskustassa. Raastuvankadun varrella näkyy myös ympäröiviä puutaloja korkeampana vuonna 1899 rakennettu Anniskeluyhtiön jugendtalo.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1904

Hämeenlinna Pitkäsilta
Vanajaveden yli johtava Hämeenlinnan vanha Pitkäsilta oli käytössä vuosina 1878–1909. Pitkäsilta edusti perinteistä puurakentamistapaa tukiansaineen. Pian rakentamisen jälkeen 1880-luvulla puusillan kestävyys alkoi herättää suuria epäilyksiä. Kuvernööri antoikin kuulutuksen, jossa määrättiin, että sillalla ei saanut ajaa hevosella kuin ”jalasta jalkaan käyden” eikä sotaväki saanut marssia tahdissa, vaan ”sekajaloin”. Vanha silta korvattiin uudella rautasillalla vuonna 1909. Postikorttikuvassa 1900-luvun alussa näkyvät hyvin sillan kauniit puiset tukirakenteet. Silta-aiheisen postikortin on lähettänyt kirjailija Hilja Haahti äidilleen kirjailija Theodolinda Hahnssonille eli vapaaherratar Theodolinda Yrjö-Koskiselle vuonna 1907.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1907

Pitkä silta - Hämeenlinna
Vanhin tunnettu silta Vanajaveden yli sijaitsi 1600-luvulla linnan pohjoispuolella, suunnilleen nykyisen rautatiesillan kohdalla. Seuraava silta rakennettiin linnan ja Hätilänniemen välille 1740-luvulla. Ensimmäinen silta nykyiselle siltapaikalle Keinusaaren ja keskikaupungin välille valmistui vuonna 1794, jolloin sillan rakennustyöt olivat kestäneet yli kahdeksan vuotta. Uuden sillan rakentaminen tuli jälleen ajankohtaiseksi 1870-luvulla, ja senaatti tarjosi sillan rakentamista ja ylläpitoa kaupungin tehtäväksi. Kuvassa näkyvä puinen Pitkäsilta, Lääninsillaksikin kutsuttu, valmistui kuitenkin valtion kustannuksella vuonna 1878 ja palveli niin kaupungin kuin lääninkin asukkaita aina vuoteen 1909 asti. Viljamakasiini ja lääninsairaalan rakennukset sillan takana Keinusaaressa ovat arkkitehti C. L Engelin käsialaa ja peräisin 1830- ja 1840-luvuilta.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1904
Tekijä:
Böök, A. Th.
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2