Selaa aineistoja (yhteensä 402)

Kun kaupunginkirjasto avattiin uusissa tiloissa vuonna 1924 siirryttiin samalla avohyllyjärjestelmään, mikä tarkoitti, että asiakkaat voivat vapaasti tutkia hyllyissä olevia kirjoja ja valita sieltä lainattavaa. Aikaisemmin teos valittiin kirjaston luettelosta ja pyydettiin sitten virkailijalta. Vaikka "aakkosellinen järjestys" helposti sekaantuikin avohyllyissä ja joitakin varkauksiakin sattui, järjestelmän etuja pidettiin kuitenkin suurempina kuin sen haittoja. Samassa muutoksessa myös vanhanaikainen kirjaluettelo korvattiin kortistolla. Vuonna 1934 otetussa valokuvassa ylimääräinen apulainen Soini Mujo työskentelee kirjaston lainaustiskillä. Lainauksessa oli tuolloin käytössä ns. yksikorttijärjestelmä.

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vuonna 1924 käyttöön otetussa kirjastotalossa käsikirjasto sijaitsi ovesta tultaessa vasemmalla puolella omassa erillisessä tilassaan. Käsikirjaston aineistoon sai tutustua vain kirjastossa, kotilainoja ei sieltä annettu. Vuonna 1934 käsikirjastossa oli 2663 nidettä. Vuonna 1924 kaupunginkirjaston kokoelmissa oli ollut kaikkiaan vain 7178 nidettä. Kymmenen vuotta myöhemmin niteiden kokonaislukumäärä oli jo 18412. Jokaista kaupunkilaista kohti oli silloin kaksi ja puoli teosta, kun vastaava luku kymmenen vuotta aiemmin oli ollut yksi.

Kaikki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston virat olivat vielä 1930-luvulla sivutoimisia, myös kirjastonhoitajan virka, jota vuodesta 1915 alkaen oli muiden toimiensa ohella hoitanut everstiluutnantti Ernesti Suolahti. Kirjastoapulaisia oli vuodesta 1931 lähtien kolme: nuorempi, vanhempi ja ylimääräinen apulainen. Lisäksi kirjaston henkilökuntaan kuului vahtimestari Oskari Toivonen, jonka seuraajaksi vuoden 1935 alusta lähtien tuli Lauri Henriksson (myöhemmin Karo). Vuonna 1934 otetussa valokuvassa ovat kirjastotyössä lainauspöydän takana vasemmalta lukien kirjastoapulaiset Anni Saarto ja Soini Mujo. Sivupöydän ääressä kirjoittaa Sofia Purhonen. Anni Saarto työskenteli uudessa kirjastotalossa sen avaamisesta lähtien vuoteen 1939 asti. Sofia Purhonen oli kirjaston palveluksessa vuosina 1928–1953. Soini Mujo tuli ylimääräiseksi apulaiseksi kirjastoon vuonna 1931 ja työskenteli siellä vuoteen 1945 asti.

Uuden kirjastotalon avaaminen vuonna 1924 lisäsi kaupunkilaisten lainausinnokkuutta suuresti. Heti seuraavana vuonna vuosilainaus nousi kaksinkertaiseksi verrattuna siihen asti parhaaseen vuoteen 1918. Vuonna 1930 Hämeenlinnan kirjaston lainausluvut olivat jo koko maan parhaat; jokaista asukasta kohti oli kirjastosta lainattu 6,1 kirjaa. Vaikean työttömyyden aikana 1930-luvun alussa kirjaston lainausluvut nousivat edelleen, ja Hämeenlinna olikin lainausluvuissa kolmen parhaan kaupungin joukossa lähes koko 1930-luvun ajan. Vasta sota-aika käänsi lainausluvut laskuun. Vuonna 1934 otetussa valokuvassa lainaustiskin ääressä työskentelee nuorempi apulainen Anni Saarto.

Vuonna 1934 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto oli toiminut kymmenen vuotta uusissa tiloissaan Turuntien päässä. Kirjastotalon toiseen kerrokseen oli kesällä 1926 majoittunut Hämeenlinnan maakunta-arkisto. Lainauskerroksessa ovesta tullessa vasemmalla oli käsikirjasto ja suoraan edessä lainaussali, jonka etuosassa sijaitsi lainauspöytä eli "tiski". Hyllyt oli sijoiteltu säteittäisesti salin puolipyöreään takaosaan. Lainaussalin oikealla puolella oli lukusali ja sen takana vielä erillinen huone tutkijoita varten. Lasten lukusali oli rakennusvaiheessa jäänyt kirjastosta puuttumaan, eikä sitä ollut vielä vuoteen 1934 mennessäkään saatu aikaan, vaikka vapaata tilaakin olisi rakennuksesta löytynyt. Kuvassa lainaustiskin takana erottuvat hämärästi kirjastonhoitaja Ernesti Suolahti sekä kirjastoapulainen Soini Mujo.

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto muutti entiseen ortodoksiseen sotilaskirkkoon vuonna 1924. Ennen muuttoa rakennus kävi läpi valtavan muodonmuutoksen arkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelman mukaisesti. Kaikki kirkkorakennukseen viittaavat piirteet hävitettiin ja rakennus muuttui klassistista tyyliä edustavaksi kirjastotaloksi. Myös maakunta-arkisto muutti kirjastotalon toiseen kerrokseen 1.7.1926. Kuvan oikean reunan puutalossa, osoitteessa Turuntie 1, sijaitsivat 1930-luvulla ainakin valokuvaamo Häme sekä A. Ahosen omistama Hämeen kotileipomo ja kahvila. Turuntien toisella puolella toimi Hämeenlinnan yhteiskoulu.

Lusikkaniemi on yksi Aulangon tunnetuimmista maamerkeistä ja valokuvatuimmista kohteista. Niemi on saanut nimensä lusikkamaisesta muodostaan, joka Aulangonvuorelta alas katsellessa näkyy selvästi. Tässä postikortissa Lusikkaniemestä on käytetty nimeä Aulangon niemi. Myös Hiidenniemi-nimitys tunnetaan varhaisemmilta ajoilta. Mahdollisesti niemessä on esihistoriallisena aikana sijainnut uhripaikka.

Aulangonjärven rantapuisto oli 1900-luvun alussa hyvin avoin. Rannan luontaista puustoa oli harvennettu ja puiden alaoksia karsittu. Uudet puut oli istutettu kävelyteiden reunoille. Taustalla niemenkärjessä on huvimaja ja rantaan laskeutuvat portaat. Ylemmällä terassilla oli mahdollisesti vielä toinenkin huvimaja.

Karlbergin tilan uuden omistajan Hugo Standertskjöldin ensimmäisiä töitä 1880-luvulla oli uuden tien tekeminen Aulangonvuoren laelle, joka oli jo vanhastaan ollut upean näköalansa vuoksi suosittu retkikohde. Standertskjöld rakennutti vuoren laelle myös kaksi näköalapaviljonkia maiseman ihailijoita varten. Toinen niistä purettiin ilmeisesti jo varhain, mutta kuvan paviljonki säilyi 1930-luvulle asti.

Karlbergin eli Mäkelän tilalla ehti olla 1800-luvun kuluessa monta omistajaa, ennen kuin silloinen kapteeni Standertskjöld hankki sen omistukseensa vuonna 1883. Mäkelän tila sai uuden nimen Carl Rennerfeltilta, joka omisti sen 1800-luvun puolivälissä. Hän nimesi paikan etunimensä ja tilallaan sijaitsevan korkean vuoren mukaan Karlbergiksi. Rennerfelt myös rakennutti Karlbergiin uuden päärakennuksen, ajalleen tyypillisen ristipäätyisen, satulakattoisen talon. Rakennus muistutti Katajiston kartanoa, vaikka olikin huomattavasti suurempi. Tämä rakennus laajennettiin sitten vuonna 1890 arkkitehti W. Aspelinin piirustusten mukaan kuvan barokkityyliseksi kartanolinnaksi. Vanajaveden rannassa kartanon edustapuiston reunalla näkyy laiturin päähän rakennettu uimahuone. Päärakennuksen eteläpuolella oli 1800-luvun lopulla runsaasti luonnonpuustoa.