Selaa aineistoja (yhteensä 402)

Koristeellinen kansio sisältää kymmenen valokuvapostikorttia, jotka kuvaavat Karlbergin kartanon ja Aulangon maisemia. Kuvien ottamisen aikaan Aulanko oli Hugo Standertskjöldin omistuksessa. Kannessa on kuvattuna Karlbergin kartanon päärakennus Vanajaveden rannasta päin. Muut kortit kuvaavat mm. Joutsenlampea, rauniolinnaa ja usein kuvattua näkymää näkötornilta Lusikkaniemeen. Valokuvaajan nimi ei ole tiedossa, ei myöskään korttien tarkka ilmestymisvuosi, mutta kauniilla käsialalla koteloon kirjoitettu ruotsinkielinen omistuskirjoitus on päivätty 27. toukokuuta 1900. Korttikansion on julkaissut A. Alopaeuksen kustannuskirjakauppa, joka toimi Hämeenlinnassa vuosina 1888–1900.

Eversti Hugo Standertskjöld rakennutti Aulangonvuorelle 33 metriä korkean näkötornin vuosina 1906–1907. Jyrkkään rinteeseen tornin juurelta alas Karhuluolalle rakennettiin mutkittelevat graniittiset portaat, joissa on 322 askelmaa. Pudotusta tälle matkalle kertyy n. 80 metriä.

Hämeen lääninhallituksen empiretyylinen kivirakennus Hämeenlinnan torin pohjoislaidalla kuuluu sekä rakennus- että kulttuurihistoriallisesti Hämeenlinnan arvokkaimpiin rakennuksiin. Arkkitehti C. L. Engelin suunnittelema kolmikerroksinen hallintorakennus otettiin käyttöön vuonna 1837. Päärakennukseen lisättiin siipiosa maanmittauskonttoria varten 1840-luvulla. Vuonna 1898 tehtiin lääninarkkitehti Caweenin suunnitelmien mukaan laajennuksia ja muutoksia mm. sisäänkäynneissä. Lääninhallituksen viereissä matalassa puutalossa oli mm. kultaseppä Miettisen liiketila. Tämä talo purettiin vuonna 1912.

Hämeen linna on kuvattu tähän 1900-luvun alun postikorttiin suurin piirtein nykyisen kirjaston rannasta. Linnan vasemmalla puolella näkyy arkkitehti L. I. Lindqvistin suunnittelema vankilarakennus, johon sijoittui aluksi Hämeenlinnan kuritushuone. Tämä vuonna 1871 valmistunut rakennus oli Suomen ensimmäinen sellivankila. Postikortti on lähetetty Pälkäneeltä vuonna 1905.

Hugo Standertskjöld rakennutti Karlbergin kartanon päärakennuksen uudestaan barokkityyliin vuonna 1890. Arkkitehti Waldemar Aspelin käytti hyväkseen vanhan rakennuksen runkoa ja säilytti sen kaksikerroksisen keskiosan. Ristipäädyn muoto korvattiin kuitenkin neljään suuntaan kaltevalla, kaarevalla katolla. Rakennusta myös pidennettiin molemmista päistä, ja länsipäähän rakennettiin vielä kahdeksankulmainen torni. Kartanossa oli keittiötilojen lisäksi viisitoista huonetta, joista yksitoista alakerrassa ja neljä yläkerrassa. Sisätilojen runsas koristeellisuus jatkui rakennuksen ulkopuolella, niin julkisivuissa kuin puiston kukkaistutuksissakin. Kartanon hyvinhoidetulla pihalla ja sitä ympäröivässä puistossa kasvoi kesäisin mm. kaktuksia ja palmuja, jotka vietiin talveksi suojaan kartanon kasvihuoneisiin. Karlbergin päärakennus paloi vuonna 1928, jolloin Aulanko oli jo myyty Hämeenlinnan kaupungille.

Vanajaveden yli Keinusaaresta keskustaan vei vielä 1900-luvun alkuvuosina puinen Pitkäsilta. Vanha silta oli valmistunut vuonna 1878 ja sillan kupeessa Pinellan rannassa näkyvä hevosuittolaituri 1850-luvulla. Sillan tuleva purku on jo kortin kirjoittajalla tiedossa: "...et sinä tule sitä näkeen enää tän laisena, sitä vastoin oikeen komeena ja paljo isompana ...", hän kirjoittaa. Vanha silta korvattiin uudella rautaisella kaarisillalla vuonna 1909.

Turengin asema Janakkalassa on yksi vuonna 1862 avatun Helsinki–Hämeenlinna-rataosuuden alkuperäisistä asemarakennuksista. Lääninarkkitehti Carl Albert Edelfeltin suunnittelemassa puisessa asemarakennuksessa oli kolme odotushuonetta, kaksi pakaasihuonetta ja kaksi postihuonetta. Yläkerrassa oli asemapäällikön asunto. Asemarakennuksessa oli lisäksi etelän puolella kellotorni, joka on myöhemmin purettu. Muuten rakennus on lähes alkuperäisessä asussaan. Myös alkuperäinen laiturikatos on säilynyt. Nykyisin Turengin vanhassa asemarakennuksessa toimii ravintola.

Keisari Nikolai II:n kruunajaisia vietettiin myös Hämeenlinnassa 26.5.1896. Hämeen Sanomat kuvaili juhlamenoja mm. seuraavasti: "H. K. Majesteettinsa kruunajaispäivä toissa päivänä muodostui täälläkin täydelliseksi riemujuhlaksi. Sekä luonto että ihmiset kilvan pukivat kaupunkimme juhlapukuun. Helluntaiset lämpimät ilmat olivat ikäänkuin taikakalulla puhjettaneet puut täyteen lehteen ja kukkaan, joiden valeahko vihreys oli mitä kauneimpana taustana kirjaville lipuille joita liehui kauttaaltaan ympäri koko kaupungin. Upeampana oli kaikista kaupungin tori, jossa liehui lukuisia lippuja punaisista tangoistaan ja isot vaakunaliput kirkon, läänihallituksen ja raatihuoneen edustalla. Raatihuone oli puettu punaisiin reunoihin ja lääninhallituksen talolla liehui pitkät rivit lippuja. ... Iltaan myöhään soitteli sitte soittokunta. Klo 9 alkoi sitte juhlavalaistus lopettaen päivän ohjelman. Lääninhallitus ja raatihuone välkkyivät pitkistä tuliviivoista katoalta aina alas asti. Tulet välkkyivät…

Vuonna 1798 valmistunutta Hämeenlinnan kirkkoa on sanottu Pohjolan pikku Pantheoniksi, ja sen esikuvana onkin ollut antiikin Rooman Pantheon-temppeli. Itse kuningas Kustaa III osoitti suurta kiinnostusta pienen sisämaakaupungin kirkkoa kohtaan. Hän valitsi oman hoviarkkitehtinsa Jean Louis Desprez’n suunnittelemaan antiikin ihanteiden mukaisen kirkon. Hämeenlinnan kirkosta tulikin yksi maan tärkeimmistä kustavilaisen klassismin muistomerkeistä. Kirkko koostui runkohuoneesta, jonka yläpuolella kaartui kuparipäällysteinen kupolikatto. Sisäänkäyntiä kehystivät doorilaiset pylväät ja päätykolmio. Alttari sijaitsi kirkon keskellä ja penkit kaaririveissä sen ympärillä kahdeksassa lohkossa. Lattia ja penkit kohosivat seiniä kohti amfiteatterimaiseen tapaan. Saarnatuoli oli seinustalla pääovea vastapäätä, sakaristoon johtavan oven ulkopuolella. Hämeenlinnan kirkon juhlallisen vihkimisen suoritti Hämeenlinnan seurakunnan kirkkoherra Zach. Cygnaeus ensimmäisenä adventtina, 2. joulukuuta 1798.

Kaupunginpuisto eli Parkki oli raivattu kaupungin pohjoispuolelle pääosin 1840–1850-luvuilla kuvernööri Rehbinderin toimeliaisuuden ansiosta. Parkista tuli ns. englantilaisen maisematyylin puisto mutkittelevine käytävineen, tekoraunioineen ja paviljonkeineen. Puistoon istutettiin myös satoja jaloja lehtipuita, mm. vaahteroita, saarnia, tammia ja poppeleita sekä pensasaitoja, syreenimajoja ja "ulkomaalaisia kukkivia pensaita". Puistosta tuli kaupunkilaisten suosima kävely- ja virkistyspaikka. Siellä järjestettiin 1800-luvun lopulla myös juhannusjuhlia, VPK:n ulkoilmajuhlia ja iltamia ja monenlaisia muita huvitilaisuuksia.