Selaa aineistoja (yhteensä 42)

Adolf Vilhelm Rankka (ent. Krank) (1873–1919) opiskeli Hämeenlinnan normaalilyseossa ja lyseossa vuosina 1885–1893 ja toimi myöhemmin kieltenopettajana eri kouluissa. Kirjoituksessaan hän muistelee koulupoikavuosiaan Hämeenlinnassa, mutta erityisesti koululaisten vapaa-ajan viettoa, lyseolaisten seurustelua tyttökoululaisten kanssa ja aikakauden nuorison muuta seuraelämää.
Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX vuonna 2010, lukija Veikko Pulli.

Adolf Vilhelm Rankka (ent. Krank) (1873–1919) opiskeli Hämeenlinnan normaalilyseossa ja lyseossa vuosina 1885–1893 ja toimi myöhemmin kieltenopettajana eri kouluissa. Kirjoituksessaan hän muistelee koulupoikavuosiaan Hämeenlinnassa, mutta erityisesti koululaisten vapaa-ajan viettoa, lyseolaisten seurustelua tyttökoululaisten kanssa ja aikakauden nuorison muuta seuraelämää.

Vuonna 1857 Hämeenlinnassa aloitti toimintansa uusi koulu, Hämeenlinnan siviililukio eli kymnaasi, rehtorinaan tunnettu suomalaisuusmies Gustaf Erik Eurén. Hämeenlinnan kaupunginarkistossa on säilynyt koulun oppilaan Berndt Axel Nybergin (s. 1840) lukioaikainen kirjanpito. Nyberg on merkinnyt kotoaan saamansa rahasummat taulukkoon lukukausittain. Aina kotoa saadut rahat eivät ilmeisesti ole riittäneet, sillä kouluaikansa lopulla Nyberg on kirjannut ylös myös itse rehtori Eurénilta saadun lyhytaikaisen lainan. B. A. Nyberg oli Hämeenlinnan siviililukion oppilaana vuosina 1858–1861. Hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1864 ja toimi matematiikan opettajana Helsingissä, Tammisaaressa ja Porvoossa.

Soini Mujon käsikirjoitus on eräänlainen Hämeenlinnan kirjastotoiminnan 75-vuotishistoriikki, vaikka se ei koskaan ilmestynyt painettuna. Kirjastolautakunta lunasti kuitenkin Mujon käsikirjoituksen helpottamaan kirjaston satavuotishistoriikin kirjoitustyötä (Erkki Korkama: Hämeenlinnan kaupunginkirjasto 1861–1961). Soini Mujo toimi Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa ylimääräisenä apulaisena vuodesta 1931 alkaen ja nuorempana kirjastoapulaisena vv. 1939–1945. Hämeenlinnan kirjasto sai alkunsa yksityisenä laitoksena Hämeenlinnan siviililukion rehtorin G. E. Eurénin aloitteesta. Hämeenlinnan kaupunki- ja maaseurakunnan lainakirjasto aloitti toimintansa 1. toukokuuta 1861. Vuonna 1871 omistajat luovuttivat kirjaston kansakoulun johtokunnan alaisuuteen. Kansakoulun yhteydessä kirjasto toimi vuoteen 1905 asti, jolloin perustettiin erillinen kirjastotoimikunta huolehtimaan Hämeenlinnan kansankirjaston toiminnasta. Kirjastotoiminnan ensimmäisiin vuosikymmeniin sisältyi, paitsi hallinnollisia…

Asumisen ahtaus ja asuntojen huono kunto oli yleistä varsinkin alemmissa sosiaaliryhmissä vielä 1900-luvun alkupuolella niin Hämeenlinnassa kuin muissakin kaupungeissa. Pienimmissä, vain yhden huoneen käsittävissä asunnoissa asui keskimäärin 2,8 ihmistä. Kaupunginlääkäri Viktor Manner selvittää tässä teoksessa Hämeenlinnan vuoden 1908 asumisoloja monenlaisten tilastojen avulla. Tilastojen perusteella hän toteaa asuntojen olevan ylimalkaan hyvin pieniä ja perin puutteellisia, "mikäli taloudenpitoon tarvittaviin ja yleensä vaadittaviin mukavuuksiin tulee." Asuinolojen tarkastaminen kuului kaupungin terveyshoitolautakunnan tehtäviin, kunnes vuonna 1931 Hämeenlinnaan perustettiin erityinen asuntotarkastajan toimi.

Viktor Manner toimi Hämeenlinnan kaupunginlääkärinä vuosina 1899–1913. Manner oli myös uudistusmielinen kunnallismies, jolla oli suuri vaikutus esim. kaupungin vesijohtolaitoksen perustamiseen. Tässä artikkelissa Manner selvittelee mm. tilastojen avulla kulkutautien aikaansaamaa tuhoa 1800-luvun Hämeenlinnassa. Kaupungin huonot hygieniaolot, mm. liian tiivis rakentaminen, karjan jätösten leviäminen asuintonteilla, soinen ympäristö ja lietteiset rannat edesauttoivat tarttuvien tautien leviämistä kaupungin asukkaiden keskuudessa. Vuoden 1831 tulipalon jälkeen kaupungissa levisivät punatauti, lavantauti ja isorokko. Pahin koleraepidemia koettiin vuonna 1853, jolloin 6,4 prosenttia kaupunkilaisista kuoli. Lavantauti puolestaan surmasi suuren joukon hämeenlinnalaisia 1860-luvun katovuosien aikana. Pahimpina tautiaikoina kaupunkiin perustettiin tilapäisiä kulkutautisairaaloita sairaiden hoitamiseksi ja tautien enemmän leviämisen estämiseksi.

Kaupunginlääkäri Viktor Manner (1864–1936) selvitti vuonna 1909 Hämeenlinnan kaupungin terveydenhoidon tilannetta kaupungissa pidettävää Suomen terveydenhoitoyhdistyksen kokousta varten. Vaikka kokous peruuntuikin, Manner selvitys julkaistiin painettuna samana vuonna. Ajankohtaisia asioita kaupungin terveydenhuollossa tuolloin olivat vesijohto- ja viemärityöt sekä kaupunginsairaalan laajennus. Manner esittelee terveyden- ja sairaanhoidon tilanteen historiallista taustaa vasten, esim. väestö- ja kuolleisuustilastoja teoksessa on yli sadan vuoden ajalta. Teoksen liitteenä on terveydenhuoltoon liittyviä virallisia ohjeita, mm. Hämeenlinnan kaupungin terveyshoitosäännöt vuodelta 1903.

Kaupunginlääkäri Viktor Manner (1864–1936) esittelee teoksen alussa Hämeenlinnan 1800-luvun väestötilastoja, asukaslukua, avioliittojen määrää sekä syntyvyys- ja kuolleisuustilastoja. Selvitykseen terveys- ja sairashoidollisista oloista kuuluvat kulkutaudit, läänin sairashuone, kaupunginsairaala ja terveyshoitolautakunta sekä kaupungissa toimineet lääkärit, kätilöt ja apteekit. Kirjan liitteenä on luettelo sairaanhoidon edistämiseksi tehdyistä testamenttimääräyksistä ja muista lahjoituksista. Teos sisältää myös terveyden- ja sairaanhoitoa koskevia ohjesääntöjä ja määräyksiä, mm. Hämeenlinnan terveyshoitolautakunnan ohjesäännöt vuodelta 1881. Teoksen liitteenä on vielä Pehr Kjellmanin laatima Hämeenlinnan uuden kaupungin tonttikartta vuodelta 1780.

K. O. Lindeqvist kertoo tässä artikkelissa, miten monia vaiheita tarvittiin, ennen kuin Hämeenlinnan porvarit ryhtyivät järjestämään kaupungin köyhäinhoitoasioita 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Maaherra Munckinkaan arvovalta ei riittänyt siihen, että kaupunkilaiset olisivat suostuneet noudattamaan köyhäinhoidosta annettuja asetuksia. Hämeenlinnalaiset porvarit halusivat edelleen antaa köyhilleen vain kerjuulupia menneiden vuosisatojen malliin. Vasta kuninkaan nuhteet saivat aikaan, että köyhäinhoitoa vihdoin ruvettiin järjestämään, ja jonkinlainen järjestelmä saatiinkin lopulta aikaiseksi vuonna 1806.

Eino Leinon muistelmateoksessa Elämäni kuvakirja on luku, jossa Leino muistelee abiturienttivuotensa tapahtumia Hämeenlinnan lyseossa vuonna 1895. Lyseon rehtorina oli tuolloin K. O. Lindeqvist, lempinimeltään Pehtori. Liiallinen punssin nauttiminen aiheutti nuorelle Leinolle ongelmia koulukortteerissa, ja iltamajärjestelyt johtivat hänet rehtorin puhutteluun, mutta lopulta "iltama oli mitä onnistunein", ja itse kuvernöörikin kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan.
Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, lukija Antti Paranko.