Selaa aineistoja (yhteensä 352)

Ylioppilaita Kaupunginpuistossa
Hämeen linnan pohjoispuolella sijaitseva Pyövelinmäki kuului 1800-luvulla Ojoisten kartanon maihin. Kuvernööri Otto Carl Rehbinder alkoi rakennuttaa aluetta puistoksi 1840-luvulla. Puistoon istutettiin jalopuita ja rakennettiin polkuja, pengerryksiä, kiviaitoja ja paviljonkeja. Postikortin kuvassa oleva romanttishenkinen kiviraunio valmistui 1800-luvun keskivaiheilla. Vuosisadan alun ylioppilaat ovat asettuneet kuvaan Kaupunginpuiston tekoraunioiden edustalle. Äärimmäisenä vasemmalla seisoo Hämeenlinnan lyseosta vuonna 1904 ylioppilaaksi päässyt Julius Höglund. Samana vuonna valmistuivat Hämeenlinnan ensimmäiset naisylioppilaat Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun jatkoluokilta.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
aikaisintaan 1904

Yleiskatsahdus - Hämeenlinna
1900-luvun alkuvuosien postikortissa on kuvattu näkymä Varikonniemeltä kohti kaupungin keskustaa. Vasemmalla kohoaa kirkon torni ja oikealla Hämeenlinnan lyseon rakennus. Lyseon ja rannan välissä sijaitsi olutpanimo, jonka oli perustanut kapteeni Anselm Grahn jo 1850-luvulla. Panimomestari Edvard Kauppinen ja polttimomestari Adolf Kiuttu ostivat panimon vuonna 1903 Hugo Bastmanilta. Adolf Kiuttu muutti perheineen Lukiokadun ja Rauhankadun kulmassa näkyvään puurakennukseen. Rauhankadun puolella sijaitsi myös tiilestä rakennettu kolmikerroksinen bryki eli varsinainen mallasjuomatehdas. Tehdas toimi omistajanvaihdon jälkeen nimellä Bastmanin jälkeläisten olutpanimo. Tehtaan tuotantoon otettiin myös limonadit ja kivennäisvedet, ja yrityksen nimeksi tuli kieltolain säätämisen jälkeen Mallas- ja virvoitusjuomatehdas A. Kiuttu. Panimotoiminta Kiutun tontilla loppui 1930-luvulla, ja kaupunki osti tontin Fredrik Kiutun perikunnalta vuonna 1957. Kaikki Kiutun tontin vanhat rakennukset on…
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1905

Wetterhoffin työkoulu
Fredrika Wetterhoff osti vuonna 1893 työkouluaan varten oman rakennuksen Vanajaveden rannasta silloisen Panimokadun varrelta. Rakennusta korotettiin kahteen otteeseen 1920-luvulla. Postikortissa on kuvattuna rakennus Palokunnankadulta lännestä päin ennen vuonna 1922 tehtyä itäpäädyn korotusta. Koko rakennus korjattiin kolmikerroksiseksi vuonna 1929. Vasemmalla kuvassa näkyy Ruotsalaisen yhteiskoulun seinää.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1921

Vanha kenttä
Urheilukentän perustaminen oli viime vuosisadan alussa esillä Hämeenlinnan valtuustossa useaan otteeseen, ennen kuin syksyllä 1910 valtuutetut vihdoin päättivät kentän rakentamisesta ns. saunatontille, Hämeensaareen vievän tien varteen. Seuraavan vuoden kesäkuussa vietettiin jo avajaisia, sopivasti juuri ennen kaupungissa järjestettyjä valtakunnallisia soitto- ja laulujuhlia. Kun Kaurialan kaupunginosaan valmistui uusi urheilukenttä 1930-luvun lopulla, Hämeensaaren kentästä alettiin yleisesti puhua Vanhana kenttänä. Uudet tielinjaukset halkoivat vanhan kentän 1980-luvun alussa, ja Paasikiventien rakentamisen yhteydessä kentän paikalle rakennettiin pysäköintialue ja puisto. Kuvan taustalla näkyy Rantatorin pohjois- ja itäreunan rakennuksia, mm. Palokunnantalo ja Wetterhoffin työkoulu.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1923–1928

Vanajan kirkko
Vanajan keskiaikainen kirkko on peräisin 1400-luvulta. Yksilaivainen kivikirkko on Suomen pienimpiä keskiaikaisia kirkkoja. Kuvassa on rakennuksen etelänpuoleinen seinusta asehuoneineen. Kirkkoa on korjattu ja muutettu useita kertoja vuosisatojen aikana. Vanajan kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1895 arkkitehti Josef Stenbäckin piirustusten mukaan. Tapulin alaosa on harmaata graniittia ja yläosa on rapattu. Kellot ovat peräisin vanhemman puurakenteisen tapulin ajalta, vanhempi pikkukello vuodelta 1745 ja uudempi isokello vuodelta 1847. Vanajan vanha hautausmaa ympäröi kirkkorakennusta. Etelänpuoleinen seinänvierusta oli aikoinaan halutuimpia hautapaikkoja. Sinne haudattiin pitäjän arvohenkilöitä. Vanajan uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 5. 10.1930.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku
Tekijä:
Laurila, Usko

Vanajan kirkko
Vanajan keskiaikainen harmaakivikirkko on peräisin 1400-luvulta. Samalla paikalla on sijainnut kirkkorakennus luultavasti jo 1200-luvulla, vaikka asiakirjoissa Vanajan kirkko mainitaankin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1329. Postikorttikuvassa on kirkkorakennus kuvattuna sakariston puolelta, pohjoisen suunnalta. Sakaristo on peräisin varhaisemmalta ajalta kuin itse kirkko. Vanajan kirkon erikoisuus on länsipäädyn ulkoinen saarnastuoli. Vasemmalla kuvassa näkyy vuonna 1895 valmistunut arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema uusgoottilainen kellotapuli. Etualan vanha viljamakasiini on peräisin vuodelta 1858, ja makasiinin rinteessä on vuonna 1930 käyttöön vihitty uusi hautausmaa-alue.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku

Vainikaisen kahvila
Kuopiossa leipurin opin saanut Kalle Vainikainen ryhtyi Hämeenlinnassa leipomo- ja kahvilayrittäjäksi vuonna 1900. Vuosina 1905–1963 Vainikaisen kahvila ja konditoria toimivat kaksikerroksisessa puutalossa Raatihuoneenkadun ja Linnankadun kulmassa. Rakennuksen alakerrassa oli leipä- ja leivosmyymälä, yläkerrassa varsinainen kahvila. Vainikaisen leipomokin sijaitsi parin talon päässä Linnankadun varrella. Erityisesti 1910–1930-luvuilla kahvila oli hyvin suosittu sekä aikuisten että nuorison kokoontumispaikkana. Vainikaisen talo ja muut tontin rakennukset purettiin vuonna 1963 Keskustalon tieltä.
Avainsanat:
, ,
Julkaisuaika:
1930–1950-luku

Untelanlahti Lammi
Postikortin tekstissä on painovirhe, sillä kuva on Lammin Untulanlahdelta Ormajärven rannalta. Ormajärvi sijaitsee lähellä Lammin kirkonkylää, sen luoteispuolella. Untulanlahti sijaitsee Untulanniemen takana. Niemessä oli ennen Etholen-suvun 1800-luvun puolella rakennuttama huvila, joka kuului Kivismäen kartanoon. Myöhemmin Untulan alue huviloineen erotettiin kartanosta ja huvila purettiin pois kuljetettavaksi. Kunnan omistukseen Untulan alue tuli vuonna 1951, ja pari vuotta myöhemmin sinne rakennettiin urheilukenttä ja paikallisten urheiluseurojen ylläpitämä tanssilava. Ormajärven–Untulan kulttuurimaisema on nykyään yksi Suomen valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1909
Tekijä:
Salo, Kyösti

Uimahuone Aulangolla
Suunnilleen Karlbergin kartanon päärakennuksen kohdalla Vanajaveden rannassa sijaitsi pieni uimahuone, jonne päästiin kaitein koristeltua silta pitkin. Uimahuone oli rakennettu jo 1800-luvun lopulla eversti Standertskjöldin aikana silloisen barokkikartanon edustapuiston rantaan. Antiikin aiheita kuvaavat patsaat vartioivat rantatien varrella kulkijoita myös uimahuoneen kohdalla.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1920-luku

Tyrväntö - Suotaala
Tyrvännön Suotaalan kylä lienee ollut olemassa jo rautakaudella. Asiakirjoissa Suotaala mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1483. Muista tyrväntöläiskylistä poiketen Suotaala ei ole syntynyt kartanon ympärille, vaan on ollut nimenomaan talonpoikaiskylä. Kylässä oli hyvin hoidettuja ja vauraita tiloja, jotka pysyivät paikoillaan vuosisatoja. Suotaala oli 1800-luvun lopulle asti tiivis ryhmäkylä, mutta isojaon seuraksena suurin osa taloista siirrettiin kauemmas kylänraitin varrelta. Kyläkeskukseen jäivät vain Mattilan ja Anttilan talot. Keskellä Tyrväntöä sijaitsevasta Suotaalasta tuli kirkonkylä, kun sinne rakennettiin 1700-luvun loppuvuosina Tyrvännön kappeliseurakunnan kirkko. Vanha kirkko oli sijainnut Lepaalla. Suotaala oli myös Tyrvännön kuntakeskus, vaikka varsinainen kunnatalo sinne valmistuikin vasta vuonna 1942. Oma kunnallishallinto lakkasi, kun kunta liiitettiin Hattulaan vuoden 1971 alussa. Kuva Suotaalan kylänraitista on otettu 1920-luvulla Elolankärjestä kirkolle päin.…
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1920-luku
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2