Selaa aineistoja (yhteensä 2)

Lammi
Lammin kirkonkylän raitilla Hämeenlinnasta päin tulijoita kohtasi 1930-luvulla tällainen näkymä. Kuvan oikeassa reunassa olevassa Soimanpohjan talossa toimi Lammin posti 1940-luvun loppupuolelle asti. Sen vieressä näkyvän tornillisen talon rakennutti kauppias Peltolehto 1800-luvun lopulla. Lammin osuuskauppa vuokrasi Hilda Peltolehdolta huoneiston tästä talosta. Tilat kunnostettiin kahvilaa varten, ja kahvila avattiin keväällä 1934. Vielä samana syksynä kahvilan yhteyteen avattiin myös ruokala. Osuuskaupan kahvila-ruokala toimi Peltolehdon talossa kuusitoista vuotta aina vuoden 1950 loppuun asti. Samassa talossa oli 1940-luvulla myös matkahuolto, jonka tehtävät osuuskauppa otti hoitaakseen todennäköisesti jatkosodan aikana. Vuosina 1934–1948 osuuskaupalla oli talossa myös parturiliike. Peltolehdon talon takana pääty tielle päin on yksi kelloseppä Ruoppilan rakennuksista. Sekä Ruoppilan että Peltolehdon talot ovat edelleen olemassa Lamminraitin varrella. Ruoppilan talossa on toiminut…
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
aikaisintaan 1934

Postitalo
Kuvan empiretyylinen kivirakennus toimi vuosina 1890–1953 Hämeenlinnan pääpostina. Talo oli alun perin suunniteltu Hämeenlinnan yläalkeiskouluksi, ja se valmistui Läntisen Linnankadun (nykyisen Sibeliuksenkadun) varrelle vuonna 1846 intendentinkonttorin piirustusten mukaan. Koulun suunnittelutyö pohjautui E. B. Lohrmannin vuonna 1844 tekemiin yläalkeiskoulusuunnitelmiin. Ennen lyseotalon valmistumista, vuosina 1873–1887, entisessä yläalkeiskoulussa opiskelivat normaalilyseolaiset. Rakennuksen muuttamisen postitaloksi suunnitteli lääninarkkitehti Alfred Caween. Itse postikonttori oli talon eteläpäässä, pohjoispäässä oli konttorinjohtajan asunto. Postin lähdön jälkeen rakennus on ollut virastokäytössä.
Avainsanat:
, , , ,
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2