Selaa aineistoja (yhteensä 7)

Ihamäen talo Keikkalassa
Ihamäen tilan päärakennus poltettiin kansalaissodassa. Eero ja Kerttu Ihamäki rakennuttivat uuden talon, joka valmistui 1938. Talo on kaksikerroksinen lautavuorattu hirsirakennus, jonka parvekeosassa on mansardikatto. Pääovea reunustaa neljä pylvästä. Perustuksessa ja kellarikerroksessa on käytetty Kalvolan graniittia. Rakennuksessa oli alun perin savitiilikatto. Nykyinen peltikatto on asennettu 2000-luvulla. Rakennus on edelleen asuinkäytössä. Maanviljelijä Eero Ihamäki oli mm. Kalvolan kunnallislautakunnan ja kunnanhallituksen puheenjohtajana vuosina 1952–1958.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1938

Sininen talo
Lähes koko Syrjäntaan kylä tuhoutui kansalaissodassa Syrjäntaan taistelussa huhtikuussa 1918. Ennen sotaa kylässä oli ollut yli kolmekymmentä taloa maantien varrella. Hämeen läänin maanviljelysseuran rakennusmestari E. A. Talpo suunnitteli maanviljelijä Vihtori Häppölälle uuden jugendtyylisen päärakennuksen, joka valmistui vuonna 1919. Talo on suuri maatilan päärakennus, jonka alakerrassa on ruokasali, vierashuone, eteinen, lastenhuone, makuuhuone, isännän huone, keittiö, tupa ja palvelijan huone sekä suuri veranta ja kuisti. Yläkerrassa on vintti, neljä huonetta, vaatekomeroita ja suuri eteinen. Talossa oli alun perin pärekatto, ja sen lämmittämiseen käytettiin komeita kaakeliuuneja. Kaksi uuneista säilytettiin, kun puulämmityksestä luovuttiin 1960-luvulla.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1918
Tekijä:
Talpo, E. A.

Lammi - Kirkonkylä
Postikorttikuva Lammin kirkonkylästä on otettu Linnamäen rinteeltä joskus 1910-luvulla ennen kansalaissotaa ja kirkonkylän paloa. Kirkon kellotapulista oikealle oleva rakennus on maalari Kyllösen talo. Sen oikealla puolella olevan vaalean talon rakennutti vuonna 1905 kätilö Hilda Brandt. Näiden takana näkyy mm. Huovilan ja Mikkolan tilojen rakennuksia. Taustan pitkänomainen talo kirkontornista oikealle on Lammin seurahuone. Kansalaissodan loppuvaiheessa kirkonkylän asukkaat pakenivat kylästä taistelujen pelossa ja saksalaiset sotilaat sytyttivät poistuessaan kirkon kellotapulin tuleen. Tapulista tulipalo levisi nopeasti kirkkoon, josta jäivät pystyyn vain harmaakiviseinät. Tuli levisi edelleen kirkon ympäristöön ja hävitti mm. kansakoulun, säästöpankin ja vanhan seurahuoneen rakennukset. Myös Iso-Lukkarin ja Rautavirran talot ja Huovilan ulkorakennukset tuhoutuivat palossa.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku

Lammi
Lammin kirkko ja kirkonkylä on kuvattuna Mommilantien suunnasta tässä 1930-luvun postikorttikuvassa. Tien vasemmalla puolella oleva pitkä rakennus oli Huovilan tilan päärakennuksena vuosina 1918–1929. Lammin osuuskauppa osti talon tontteineen vuonna 1929 ja vuokrasi sen edelleen Lammin yhteiskoululle. Yhteiskoulu toimi Huovilan talossa vuodet 1930–1937. Sen jälkeen rakennus muistetaan osuuskaupan johtajan ja henkilökunnan asuintalona, kunnes se purettiin vuonna 1969. Kirkon oikealla puolella oleva rakennus on Iso-Lukkarin talo, joka rakennettiin uudelleen vuoden 1918 tulipalon jälkeen. Aiempi päärakennus oli vielä lähempänä kirkkoa. Iso-Lukkarin tila on saanut nimensä lukkari Heikki Matinpojasta, joka isännöi tilaa vuosina 1633–1673. Talossa toimi 1800-luvun puolella myös kestikievari. Kuvassa näkyvällä alueella kirkon ympäristössä pidettiin 1930-luvulla Lammin pellavamarkkinoita.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku

Lammi
Lammin kirkonkylän raitin varrelle kirkolta Hämeenlinnan suuntaan muodostui jo varhain kylän tiheimmin rakennettu alue, jolla oli myös useita kauppaliikkeitä. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy vuonna 1922 laajennettu Lammin osuuskaupan talo, jonka toisessa päädyssä ja yläkerrassa oli asuntoja. Osuuskaupan vieressä on keskeneräinen rakennus, jossa toimi myöhemmin mm. Käpin kauppa. Samalla paikalla sijainneessa Kirin talossa avattiin 1800-luvun loppuvuosina Lammin ensimmäinen apteekki. Kuvan oikeassa reunassa, tien toisella puolella on Taivalsaaren kauppa ja sen vieressä rakennus, joka tunnettiin 1930-luvun alusta lähtien Mannerin talona. Talossa toimi tuolloin Mannerin leipomo ja leipomon myymälä. Seuraava talo samalla puolella tietä on Mikkolan tilan päärakennus. Kirkonkylässä oli vuosisadan alussa kolme suurta maatilaa, Huovila, Mikkola ja Iso-Lukkari, joiden pellot ulottuivat kirkonkylän keskustan tuntumaan.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1925

IMG_0019.pdf
Lammi oli maatalousvaltainen pitäjä aina 1970-luvun puoliväliin asti. Vuonna 1910 ammatissa toimivasta lammilaisista 90 prosenttia sai elantonsa maa- ja metsätaloudesta. Vuoteen 1970 mennessä tämä osuus oli pudonnut 50 prosenttiin, ja vuonna 1990 enää noin 28 prosenttia lammilaisesta työvoimasta toimi alkutuotannossa. Vuosisadan alkupuolella maataloudessa koettiin kaksi suurta murrosta. Ensimmäisenä tapahtui torppien ja mäkitupien itsenäistyminen kansalaissodan jälkeen, jolloin Lammille syntyi nelisensataa uutta maatilaa. Karjalaisen siirtoväen asutustoiminnan myötä syntyi vielä 164 uutta tilaa. Värillisen postikortin kuvassa on 1940-luvun alun idyllistä maalaismaisemaa jostakin Lammin kylästä. Punamullalla maalattu maatilan päärakennus ulkorakennuksineen sijaitsee mäenkumpareella, jota viljapellot ympäröivät. Kuvan maatilaa tai kylää ei ole toistaiseksi tunnistettu..
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1944
Tekijä:
Foto Niinivaara

Riihilahden talo Lammin Porraskoskella
Kuvassa on Riihilahden tilan vanha päärakennus Lammin Porraskosken kylässä. Talon vanhin osa rakennuksen keskellä on peräisin 1790-luvulta, jolloin isäntänä oli Johan Johaninpoika. Tilalla toimi täysihoitola vuosina 1935–1939. Kesävieraita majoitettiin päärakennuksen lisäksi kahdessa muussakin saman suvun isännöimässä talossa, Koivuharjussa ja Rantaharjussa. Ruokailemaan kaikki vieraat tulivat päätalon suureen saliin, rantaelämää taas vietettiin Kuohijärven hiekkarannalla Rantaharjussa. Sota-aikanakin Koivuharjussa ja Rantaharjussa majoitettiin joitakin upseeriperheitä ja myös juutalaispakolaisia. Sodan jälkeen, 1950-luvun alussa täysihoitolatoimintaa jatkoivat Hellä ja Yrjö Riihilahti Koivuharjussa ja Viljo Riihilahti Rantaharjussa. Koivuharjussa toiminta loppui vuonna 1972, mutta Rantaharjun täysihoitola toimi vielä vuoteen 1984 asti. Riihilahden tilan päärakennusta on kunnostettu useaan otteeseen, mutta ulkoasu on säilynyt näihin päiviin asti hyvin samanlaisena kuin tässä vanhassa…
Avainsanat:
, , , , , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2