Selaa aineistoja (yhteensä 3)

Hämeenlinna - Kotiteollisuusopisto
1930-luvun alussa Wetterhoffin oppilaitoksen nimeksi tuli uudistuneen lainsäädännön myötä Kotiteollisuusopisto Fredrika Wetterhoffin Työkoulu. Postikorttiin on kuvattu kotiteollisuusopisto sisäpihan ja Vanajaveden puolelta. Oikeassa reunassa näkyy 1920-luvun lopulla valmistunut erillinen värjäämörakennus, joka purettiin vuonna 2014. Wetterhoff oli vielä 1930-luvulla aivan lähellä Vanajaveden rantaa. Kesäisin kaupungin etelärannassa pidettiin veneitä, talvella luisteltiin järven jäällä.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku

Hämeenlinna - Näköala kirkontornista
Kirkontornista etelään kohti Kantolanniemeä avautuvaa näkymää hallitsi 1900-luvun alussa Wetterhoffin työkoulun rakennus. Talon oli alun perin rakennuttanut kunnallisneuvos Johan Fredrik Lönnholtz 1860-luvulla. Fredrika Wetterhoff osti rakennuksen kauppias Kiutulta vuonna 1893, jolloin työkoulu oli jo toiminut talossa vuokralla muutaman vuoden. Fredrika Wetterhoff korjautti talon oppilaitokselleen sopivaksi, ja kuvassa näkyvä alun perin kaksikerroksinen rakennus korotettiin 1920-luvulla kolmikerroksiseksi.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1905

Wetterhoff, fasadi Panimokadulle
Fredrika Wetterhoffin työkoulu aloitti toimintansa Hämeenlinnassa vuonna 1885 Rouvasväen yhdistyksen tiloissa. Kun tilaan ei mahtunut kangaspuita, Fredrika siirsi koulun kotiinsa. Oppilaita oli aluksi kahdeksan. Vuonna 1890 käsityökoulua varten vuokrattiin Vanajaveden rannalta talo, jonka Wetterhoff osti kolme vuotta myöhemmin koulun toimipaikaksi. Talossa oli aikaisemmin ollut mm. yleinen sauna, joten korjauksia oli tehtävä: yläkertaan rakennettiin kutomosalit, johtajattaren asunto ja oppilasasuntoja. Alakertaan tuli luentosali, oppilashuoneita, värjäystilat, puusepänverstas ja myymälä.
Koulun vanhin tiilirakenteinen osa oli asuinrakennuksena ilmeisesti jo 1860-luvulla, jolloin tontti oli J. F. Lönnholzin hallussa. Vuodelta 1878 on säilynyt ulkoasun muutospiirustus. Arkkitehti Lambert Pettersson suunnitteli vuonna 1922 muutoksen, jossa rakennuksen itäosaa korotettiin yhdellä kerroksella. Muutostyö valmistui vuonna 1925, ja vuonna 1929 myös Palokunnankadun puoleinen osa korotettiin…
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1922
Tekijä:
Pettersson, Lambert
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2