Selaa aineistoja (yhteensä 45)

Hämeenlinnan kustavilaista klassismia edustavan kirkon suunnitteli Kustaa III:n ranskalaissyntyinen hoviarkkitehti Louis Jean Desprez. Rakennustyö valmistui vuonna 1798. 1800-luvun loppupuolelle tultaessa seurakunnan väkiluku oli lähes sadassa vuodessa jo nelinkertaistunut ja kirkon ahtaudesta valitettiin toistuvasti. Vuonna 1890 kirkkoneuvosto tilasi arkkitehti Josef Stenbäckiltä suunnitelman kirkon laajentamiseksi perinteiseksi ristikirkoksi. Kirkon korjaustöiden yhteydessä luovuttiin samalla amfiteatterimaisesta penkkien asettelusta ja alttari siirrettiin kirkon itäpäähän. Kirkkoon rakennettiin lehterit ja saatiin uudet urut ja alttaritaulu. Uudistettu kirkko vihittiin käyttöön 25.9.1892.

Arkkitehti Armas Lindgreniltä tilattiin suunnitelma torialueen kohentamiseksi vuonna 1908. Hämeenlinnalaissyntyinen arkkitehti otti suunnittelutyössään huomioon torin ympäristön kolme merkittävää julkista rakennusta: kirkon, raatihuoneen ja lääninhallituksen talon. Hän jakoi torin kahdeksi toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, jossa torin kirkonpuoleinen yläosa toimi puistona ja edustusaukiona ja alempi osa arkisena kauppapaikkana. Toripuiston Lindgren suunnitteli muotopuistoksi istutuksineen, nurmikenttineen ja hiekkakäytävineen. Puiston etelä- ja pohjoispäissä on Lindgrenin piirtämät paviljonkirakennukset, joista kuvassa näkyy vain etelänpuoleinen. Puistoa ympäröimään Lindgren suunnitteli matalan kiviaidan. Torin puolelle tuli kivimaljojen ympäröimä portaikko, jonka kohdalle keskelle puistoa sijoitettiin suihkulähde. Avoimeksi jäänyt torin alaosa tuli kivettäväksi mukulakiveyksellä. Armas Lindgrenin torisuunnitelma hyväksyttiin joiltakin osin korjattuna vuonna 1910 ja rakennustyöt…

Turuntie sai nykyisen nimensä vasta 1925. Vuosisadan alussa Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin johti Läntinen Viertotie, joka tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotien keskustan puoleisessa päässä näkyy vuonna 1900 valmistunut ortodoksinen sotilaskirkko ja sen vasemmalla puolella vuonna 1906 rakennetun Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun jugendrakennuksen nurkka. Myllymäen puolella tien oikealla puolella on Suomenkasarmien aidattu alue ja vasemmalla puolella vanhan hautausmaan eteläreunaa. Ahveniston hautausmaa oli vihitty käyttöön vuonna 1872, jolloin vanha hautausmaa oli jäänyt puistoksi. Kaupungin vastuulle puiston hoito tuli vuonna 1906.

Pikkutorin näkymää vuodesta 1900 alkaen hallitsi ortodoksinen varuskuntakirkko. Pikkutorin alue syntyi Saaristen virkatalon paikalle, kun asemakaavaa vuonna 1826 laajennettiin länteen päin ja keskimmäinen kortteli jätettiin rakentamattomaksi. Pikkutoriksi (Lilla torget) tätä aluetta nimitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan palon jälkeisessä, vuoden 1831 asemakaavassa. Aluksi Pikkutori, jota myös Hevostoriksi kutsuttiin, oli vain luonnontilainen kenttä, jolle hevoset jätettiin kaupunkiin tultaessa ja jossa pidettiin hevos- ja eläinmarkkinoita. Vuonna 1835 hevosmarkkinat siirrettiin Poltinaholle, ja Pikkutori tasoitettiin ja ympäröitiin aidalla. Seuraavalla vuosikymmenellä alueelle istutettiin vaahteroita ja siitä muodostui puistomainen alue. Ortodoksikirkko keskelle puistoa on merkitty ensimmäisen kerran Wileniuksen kaavaehdotuksessa vuonna 1868. Turuntien vasemmalla puolella näkyy Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun rakennusryhmä ja oikealla puolella nikkarityylisiä puutaloja…

Hämeenlinnan kirkko rakennettiin 1700-luvun lopulla Katajamäki-nimiselle alueelle, jossa alun perin nimensä mukaisesti kasvoi tiheässä katajia. Jo 1800-luvun alussa kirkon ympärillä oli ollut jonkinlainen puistikko. Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla siirrettiin paloturvallisuussyistä lähinnä kirkkoa sijainneet rakennukset kauemmas ja raivattiin nykyisen Kirkkopuiston alue. Apteekkari Bjuggin puutarhuri Kustaa Reinhold Sonntag suunnitteli ns."Katajamäen puistojen" tai "Kirkkopuistikoiden" istutukset, ja kesällä 1838 puistoon istutettiin vaahteroita, jalavia ja lehmuksia. Myös pensasmajoja istuimineen oli puistossa vielä ainakin 1800-luvun loppupuolella, jolloin vanhat kaupunkilaiset mielellään istuskelivat kesäiltoina ja pyhäpäivinä puistossa seurustelemassa. Pyhäaamuisin myös jumalanpalvelukseen saapuneet maalaiset istuivat puistossa odottamassa unilukkaria avamaan kirkon ovia.

Torin länsilaidalla, silloisen Läntisen Linnankadun varrella oli vielä 1900-luvun alkuvuosina matalia puutaloja. Vasemman reunan empiretyylinen puutalo oli rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Se tunnettiin kaupungissa 1900-luvun alussa Nybergin perillisten talona. Kauppias G. A. Nyberg oli kuollut vuonna 1894, ja hänen leskensä myi talon ja tontin vuonna 1913 Kansallisosakepankille, joka oli vuokrannut talosta liikehuoneiston kolme vuotta aikaisemmin. Talo purettiin ja sen paikalle rakennettiin kansallisromanttista tyyliä edustava pankkitalo. Nybergin perilliset omistivat myös viereisen kaksikerroksisen kivitalon, jossa toimi vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä Enok Rytkösen kirjakauppa, kunnes Rytkönen rakennutti oman talon torin eteläsivustalle lääninhallituksen viereen. Pankkitalon rakentamisen yhteydessä tätä vuonna 1891 rakennettua taloa kavennettiin ja se riisuttiin uusrenessanssikoristeistaan, mutta purkutuomion se sai vasta 1980-luvun alussa. Torin toisessa…

Toripuisto valmistui Hämeenlinnan kirkon ja Kirkkopuiston edustalle arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelman mukaan 1910-luvun alussa. Puiston keskellä sijaitsevan maljamaisen suihkulähteen paikalla voisi olla paljon näyttävämpikin veistos, jollei rahapula olisi jälleen kerran ohjannut kaupungin päätöksentekoa. Kuvanveistäjä Eemil Halonen valmisti Toripuiston suunnittelijan arkkitehti Armas Lindgrenin ehdotuksesta kaksi veistosluonnosta: Hämäläiset kalastajat ja Lähteellä istuva äiti. Valtuuston mielestä veistoshanke oli kuitenkin liian kallis ja luonnokset palautettiin taiteilijalle. Lindgreniltä tilattiin piirros yksinkertaiseen suihkulähteeseen. Säästömielessä myös lähdettä ympäröivä kivetty käytävä jätettiin pois ja suihkulähteen ympärille istutettiin sen sijaan kasveja.

Kirkon kellotorni rakennettiin sakastin päälle vuonna 1837, kun kirkonmäelle siirretty vanhan kaupungin kirkon tapuli oli palanut Hämeenlinnan palossa syksyllä 1831. Tornin piirustukset oli laadittu intendentinkonttorissa Helsingissä, ja sen rakentamisen sai tehtäväkseen raatimies Johan Fredrik Bastman. Valmiina torni kohosi 34,5 metrin korkeuteen. Uudessa kellotornissa oli aluksi kaksi kelloa, ja vuonna 1848 sinne sijoitettiin kolmaskin kello, joka painoi 640 kiloa ja oli kelloista suurin ja painavin. Aikaa näyttävän kellon kaupungin maistraatti tilasi Tukholmasta P. O. Nordinilta, joka kävi itse asentamassa valmistamansa kellon paikalleen. Tornin jokaiselle neljälle sivustalle tuli oma kellotaulu. Tämä kello korvattiin kuitenkin jo vuonna 1851 mustasaarelaisen kelloseppä Karl Glasbergin valmistamalla kellolla, joka ilmaisi lyönnein tasa- ja puolitunnit. Glasbergin kello oli paljon kestävämpää tekoa, ja se on kullattuine osoittimineen edelleen tallella kirkon tornissa.…

Hämeenlinnan kirkon pääsisäänkäynnin yläpuolella päätykolmion koristeena oleva risti erottuu hyvin tässä postikorttikuvassa. Ristin pystyttämisestä sovittiin kirkonkokouksessa elokuussa 1830. Ristin keskikohtaan päätettiin kiinnittää vielä messinkilevystä valmistettu säteilevä aurinko, joka kullattiin. Kirkon laajennustöiden yhteydessä vuonna 1892 muidenkin sisäänkäyntien yläpuolelle kiinnitettiin ristit, mutta ne jäivät ilman kullattua aurinkoa. Keskellä kattoa oleva rautaristikolla ympäröity lyhtymäinen koriste on peräisin vuodelta 1847, jolloin kirkon katto uusittiin ja päällystettiin rautapeltilevyillä. Vanha kuparikatto myytiin. Vuonna 1849 pääoven yläpuolelle lisättiin kirkon rakennusvuodesta kertova teksti: År 1798. År-sana poistettiin kuitenkin vuonna 1913, jolloin messinkinumerot kunnostettiin ja kiillotettiin kirkon ulkomaalauksen yhteydessä.

Hämeenlinnan kirkossa ei enää 1930-luvulla ollut kylmä talvellakaan, mutta edellisellä vuosisadalla kirkossakäyntiin piti varautua pukeutumalla lämpimiin vällyihin. "Lämmityslaitoksen" tarpeellisuutta käsiteltiin vuonna 1880 kirkonkokouksessa, mutta ehdotus kaatui vielä maaseurakuntalaisten vastustukseen ja varojen puutteeseen. Kirkkoon päätettiin kuitenkin teettää sisäikkunat ja kaksinkertaiset ovet. Myös sakaristossa oleva uuni luvattiin pitää kunnossa. Kolme vuotta myöhemmin kirkkoherra Karl Fredrik Öllerin aloitteesta asetettiin kuitenkin komitea, joka päätti hankkia kirkkoon kaksi suurta kaminaa, yhden pääoven kummallekin puolelle. Lämmityslaitteiden piiput näkyvät kirkon katolla päätykolmion molemmin puolin.