Selaa aineistoja (yhteensä 55)

Saatuaan ankaraa kritiikkiä ja ivaakin osakseen Jaakko Juteini oli jo päättänyt kokonaan lopettaa runoilemisen ja tehnyt tämän tiettäväksi teoksessaan Lähtö-Laulu, elli Hywästi-Jättö Wäinämöiselle (1819). Kalevalamittaan kirjoittamassaan Huilun huminassa Juteini kuitenkin pyörsi päätöksensä ja palasi Väinämöisensä luokse. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut enää pilkkarunoja, vaan omistautui entistäkin enemmän suomen kielen asialle: "Waikuttamaan walistusta, oma kieli ombi kallis – armas paiste auringosta, wieras kieli walo kuusta." Huilun humina sisältää myös erillisen 16-säkeistöisen runon Elämän muoto.

1800-luvun lopulla oli vielä laillista ja tavallistakin, että orvoksi jääneet lapset myytiin ns. vaivaishuutokaupassa. Kunta maksoi huutolaisen ottajalle pienen rahasumman, ja se joka tyytyi pienimpään korvaukseen sai hänet taloonsa. Hahnssonin laajin romaani Huutolaiset kertoo kolmesta orpolapsesta, Helystä, Iiristä ja Martista, jotka joutuvat huutolaisiksi K:n pitäjässä, Hämeenlinnan lähellä. Nämä lapset ovat 1880-luvun orpolapsiksi melko onnekkaita, koska kaikki pääsevät lopulta hyviin koteihin. Kertomuksen päähenkilöksi nousee Iiri, joka koettuaan ensin kovia Renkalan talossa, pääsee pitäjän lukkarin ja tämän matamin kasvatiksi. Iiri toimitetaan Hämeenlinnaan tyttökouluun ja hänestä tulee opettaja. Lopulta hän päätyy kartanonrouvaksi ja saa järjestettyä lastenkodin kotipitäjäänsä: "Se on pää-asiallisesti hänen ansionsa, että saatamme sanoa: Meidän pitäjässä ei myydä ihmisiä, meillä ei ole huutolaisia enään!" Huutolaiset ilmestyi alun perin viitenä vihkona vuonna 1887 Werner…

Jaakko Juteinin Huwitus-Sanomia on varhainen vitsikirja, jossa kirjoittaja tuo esiin myös 1800-luvun alun yhteiskunnan epäkohtia ja eriarvoisuutta. ”Kirkko-herra sai lehmän ja otti ruumiin saarna-palkan emännän kuoleman jälkeen, – käski kuitenkin Apulaistansa ruumiin saarnaa pitämään. Koska nyt tämä akka oli ollut paha eläissänsä, valitsi Apulainen suuttuneena nämä sanat saarnansa aineeksi: Kaksi sai, ja kaksi ei saaneetkan ; Kirkko-herra sai lehmän, perkele sielun, mutta minä ja lukkari ilman jäimme.”

Julius Krohn valottaa artikkelissaan Hattulassa syntyneen runoilijan Jaakko Juteinin (1781–1855) elämää sekä hänen rooliaan suomen kielen ja suomenkielisen kirjallisuuden aseman parantamisessa. Suomen kielen asemaa hankaloittivat 1800-luvun alkupuolella sen vähäinen käyttö virka- ja kirjakielenä sekä sivistyneistön käyttämä ruotsin kieli. Ajalle oli tyypillistä ajatus paluusta kansankieleen, josta ei kuitenkaan ollut yksimielisyyttä, ja murteiden paremmuudesta käytiin kamppailua. Juteinin mielestä murteista tuli ottaa eniten kielen perimmäistä luonnetta vastaava osuus ja muovata siitä kirjakieli. Juteinin korostaman yhteisen edun edistäminen kytkeytyi valistukseen ja tässä oma kieli auttaisi parhaiten. Juteinin runoissa korostuikin opettavainen ote, jota hän usein tehosti pilkallisuudella. Myöhemmin runoihin tuli myös vakavampi sävy. Juteinin suosikkiaiheet liittyivät eläinrääkkäyksen, taikauskon ja oman edun tavoittelun vastustamiseen.

Theodolinda Hahnssonin kertomus Joululahjat ilmestyi vuonna 1891 Edlundin kustantamana.

Kotikuusen kuiskehia ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1884 Edlundin kustantamana. Teos sisältää aiemmin erillisinä ilmestyneet kertomukset Kuuselan kukka (1872), Kaksois-veljekset (1870), Muistoja Naantalista (1874), Mäkelän Liisu (1880), Haapakallio (1869) sekä näytelmät Ainoa hetki (1873), Savon Jääkäri (1877) ja Viinantehtailija (1877). Kertomukset Pitkänniemen synty ja Rikas köyhänäkin olivat ilmestyneet aiemmin teoksessa Pikku kertoelmia (1878). Lisäksi teokseen sisältyvät kertomukset Torpan tyttö, Juhannusaatto mummon luona, Köyhäinmajassa ja Mitä koski kohisee? Mitä kuuset kuiskailee?.

Vuonna 1816 Jaakko Juteini toimitti painosta kaksi suorasanaista kirjoitelmaa ruotsin kielellä: Anmärkningar uti Finska Skaldekonsten (Muistutuksia suomalaiseen runotaitoon) ja Kritik öfver Lån-Bokstäfverna uti Finska Språket (Arvostelua lainakirjaimista suomen kielessä). Juteinin tuotantoa tutkineen Kuuno Talviojan mukaan hän halusi näillä kirjoituksillaan herättää sivistyneistössä suomen kielen harrastusta. Kirjasessaan Kritik öfver Lån-bokstäfverna uti Finska Språket Juteini tarkastelee suomen kieleen muista kielistä lainattujen kirjaimien käyttöä. B, c, d, f, g, x ja z olivat suomen kielessä lainakirjaimia ja siis enimmäkseen tarpeettomia kirjakielessäkin. Esimerkiksi d-kirjainta kuultiin puheessa Juteinin mukaan ainoastaan niissä Suomen maakunnissa, joissa kieli oli jo ehtinyt pilaantua. Juteini pilkkaakin suomen kielen lainakirjaimia ja jättää ne kaikki pois kirjaseen sisältyvässä runossaan Suomen Kielestä, elli Sana-Armeijan Kokous, Perustus-suomeksi.

Kummituksia, elli Luonnollisia Aawis-Juttuja -kirjanen sisältää Juteinin saksan kielestä kääntämiä hupaisia kummitusjuttuja. Kertomuksen lopussa kuvatulle yliluonnolliselle tapahtumalle annetaan kuitenkin aina luonnollinen selitys. Näiden "aawis-juttujen" tarkoitus oli aikanaan vähentää kansan keskuuteen syvälle juurtunutta taikauskoa.