Selaa aineistoja (yhteensä 11)

Katumajärven ympäristö kuului 1900-luvun alkupuolella vielä Vanajan kuntaan. Jo 1800-luvun lopulla Katumajärven rannoille alkoi muodostua huvila-asutusta. Pitkälläniemellä on kaksi vanhaa huvilaa, Koivisto ja Hongisto. Koivisto on ilmeisesti 1870-luvulta ja Hongisto 1880-luvulta. Lehtori Edvard Palander osti Hongiston huvilan 1889. Ensimmäisen rantahuvilan Paavolan alueelle rakennutti kaupunginlääkäri Karl von Fieandt vuonna 1899.

Maanmittari J. F. Sevónin vuoden 1912 vaiheilla piirtämä Hämeenlinnan kaupungin kartta perustuu vuoden 1887 asemakaavaan. Sevón täydensi sitä kuitenkin tällä välillä valmistuneilla rakennuksilla ja puistoilla, mm. ortodoksisella sotilaskirkolla ja Kunnallissaunalla sekä Toripuistolla ja sen paviljongeilla. Sevónin kartta sisältää lisäksi Myllymäen kaupunginosan epävirallisen tonttijakokaavan. Toinen Sevónin piirtämä kartta kuvaa Hämeenlinnan kaupungin ympäristöjä sisältäen mm. Hämeenlinnan maaseurakunnan ja Vanajan pitäjän sekä myös osan Hattulan ja Janakkalan pitäjistä.

Katumajärven rannalla Mantereenvuorella oli 1900-luvun alkuvuosina hieno näköalapaikka. Vasemmalla näkyy Tuomarinsaari ja kuvan keskelle oikealta ulottuu Pitkäniemi. Kortissa on käsinkirjoitettu teksti: Tämän valokuvan on Ipi itse ottanut. Ipi oli Valborg von Fieandtin lempinimi. Hänen isänsä kaupunginlääkäri Karl von Fieandt rakennutti Onnela-nimisen huvilan Katumajärven rantaan Paavolankulmalle vuonna 1899.

Niemelän torppa sijaitsi Mäskälän Paavolassa Katumajärven itäpuolella. Paavola kuului osana Katisten kartanoon. Niemelän torpan rakennusryhmä oli rakennettu perinteiseen länsisuomalaiseen umpipihamalliin. Torppa tyhjeni asukkaistaan vuonna 1907. Vuonna 1933 tontin osti lehtori Sigrid Dahlström ja hän rakennutti sille Niemelän kesähuvilan. Kuvan taustalla oikeassa reunassa näkyvät Tuomarinsaari ja Mantereenlinna.

Anton Wilhelm Lindgren (1831–1902) oli hämeenlinnalainen lehtori ja kustantaja, joka toimi mm. sanomalehti Hämäläisen päätoimittajana. A. W. Lindgren oli myös arkkitehti Armas Lindgrenin isä. Vuosina 1864–1866 julkaistiin sarja kuvaelmia Suomen maakunnista, johon Lindgren kirjoitti Satakuntaa, Hämettä ja Uuttamaata käsittelevät osat. Sarjan viidentenä osana ilmestyneessä kuvaelmassaan Hämeenmaasta Lindgren kuvailee aluksi luonnon kauneudella runsaasti varustetun Hämeen järviä, vuoria ja muita luonnonoloja. Hän selvittelee myös hämäläisen heimon luonteenlaatua, samoin kuin Hämeen historiaa valloitusretkineen. Myös vuodenkierto töineen ja juhlapäivineen sekä hämäläisten muinaisusko tulevat esitellyiksi. Lopuksi Lindgren käsittelee vielä Hämeen paikkakuntia otsikolla Hämeen kunnallinen jako. Hämeenlinnan kaupungissa oli 1860-luvulla mm. "lääni-virasto, gymnasi eli lukio, yli- ja alialkeiskoulu... ynnä posti-konttori, kaksi apoteekia, lasaretti ja ojennushuone".

Hämeen läänin kuvernööri Otto Carl Rehbinder rakennutti Perttulan huvilan Vanajan Miemalan kylään vuonna 1860. Rakennuksen suunnittelija oli lääninarkkitehti C. A. Edelfelt. Emma ja Edwin Hedman ostivat Perttulan tilan vuonna 1891 ja siirsivät perustamansa "tylsämielisten lasten kasvatus- ja opetuslaitoksen" Perttulaan. Hedmanien laitos oli maan ensimmäisen suomenkielinen kehitysvammalaitos. Kasvatuslaitos toimi aluksi Perttulan huvilassa, myöhemmin lähistölle rakennettiin myös muita rakennuksia. Perttulan tila ja oppilaitos siirtyivät valtion omistukseen vuonna 1909. Laitoksen nimi ja organisaatio vaihtuivat monta kertaa, kunnes vuonna 2009 silloinen Perttulan erityisammattikoulu liitettiin Kiipula-säätiöön. Oppilaitos muutti kokonaan Kiipulaan vuonna 2013. Nykyään Perttulan rakennukset ovat yksityisomistuksessa asuin- ja liiketiloina.

Vanajan keskiaikainen harmaakivikirkko on peräisin 1400-luvulta. Samalla paikalla on sijainnut kirkkorakennus luultavasti jo 1200-luvulla, vaikka asiakirjoissa Vanajan kirkko mainitaankin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1329. Postikorttikuvassa on kirkkorakennus kuvattuna sakariston puolelta, pohjoisen suunnalta. Sakaristo on peräisin varhaisemmalta ajalta kuin itse kirkko. Vanajan kirkon erikoisuus on länsipäädyn ulkoinen saarnastuoli. Vasemmalla kuvassa näkyy vuonna 1895 valmistunut arkkitehti Josef Stenbäckin suunnittelema uusgoottilainen kellotapuli. Etualan vanha viljamakasiini on peräisin vuodelta 1858, ja makasiinin rinteessä on vuonna 1930 käyttöön vihitty uusi hautausmaa-alue.

Vanajan keskiaikainen kirkko on peräisin 1400-luvulta. Yksilaivainen kivikirkko on Suomen pienimpiä keskiaikaisia kirkkoja. Kuvassa on rakennuksen etelänpuoleinen seinusta asehuoneineen. Kirkkoa on korjattu ja muutettu useita kertoja vuosisatojen aikana. Vanajan kirkon kellotapuli on rakennettu vuonna 1895 arkkitehti Josef Stenbäckin piirustusten mukaan. Tapulin alaosa on harmaata graniittia ja yläosa on rapattu. Kellot ovat peräisin vanhemman puurakenteisen tapulin ajalta, vanhempi pikkukello vuodelta 1745 ja uudempi isokello vuodelta 1847. Vanajan vanha hautausmaa ympäröi kirkkorakennusta. Etelänpuoleinen seinänvierusta oli aikoinaan halutuimpia hautapaikkoja. Sinne haudattiin pitäjän arvohenkilöitä. Vanajan uusi hautausmaa vihittiin käyttöön 5. 10.1930.

Uusi köyhäinhoitolaki astui voimaan Suomessa 1.6.1922. Vanajan kunnan köyhäinhoitosääntö uudistettiin samana vuonna, ja maaherra vahvisti uudet säännöt tammikuussa 1923. Vastuu Vanajan kunnan köyhäinhoidosta kuului valtuuston valitsemalle köyhäinhoitolautakunnalle. Kunnalliskodin valvonnasta taas vastasi lautakunnan nimittämä kolmijäseninen johtokunta. Vanajan kunta oli jaettu kuuteen köyhäinhoitopiiriin, joissa käytännön toimista vastasivat ns. piirimiehet. Julkiset hoidolleantokokoukset eli entiset vaivaishuutokaupat olivat uusien sääntöjen mukaan ehdottomasti kiellettyjä. Köyhäinhoidon piirimiehiä opastettiin muutenkin jo 1920-luvulla ”osoittamaan inhimillistä osanottoa puutteenalaista kohtaan, kiinnittäen huomiota paitsi hetkellisen hädän lievittämiseen myöskin köyhyyden ja kurjuuden syiden ehkäisemiseen”.