Selaa aineistoja (yhteensä 15)

Näkymä kirkontornista etelään päin
Postikortissa on etualalla Raatihuoneenkadun varren rakennuksia kirkon kohdalla ja taustalla Wetterhoffin työkoulu Palokunnankadun varrella. Kuvassa oikealla näkyy Rantatorin itäreunaa. Kirkon ja Wetterhoffin välinen alue säästyi tulelta Hämeenlinnan palossa vuonna 1831, joten tällä alueella oli kaupungin vanhimmat rakennukset, osa jopa vanhasta kaupungista 1700-luvun lopulla siirrettyjä. Wetterhoffin rakennusta korotettiin kahteen otteeseen 1920-luvulla. Kuvassa on rakennus vuonna 1922 tehdyn itäpäädyn korotuksen jälkeen, ennen koko rakennuksen korjaamista kolmikerroksiseksi vuonna 1929. Wetterhoff oli "valtion tarkastuksen alainen ammattikoulu kuotomaopettajien ja kutojain valmistamista varten". Koulussa opiskeltiin 1920-luvulla joko opettaja-, kutoja- tai vaateompeluosastolla.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1922–1928

Hämeenlinna
Torin länsilaidalla, silloisen Läntisen Linnankadun varrella oli vielä 1900-luvun alkuvuosina matalia puutaloja. Vasemman reunan empiretyylinen puutalo oli rakennettu Hämeenlinnan palon jälkeen 1830-luvulla. Se tunnettiin kaupungissa 1900-luvun alussa Nybergin perillisten talona. Kauppias G. A. Nyberg oli kuollut vuonna 1894, ja hänen leskensä myi talon ja tontin vuonna 1913 Kansallisosakepankille, joka oli vuokrannut talosta liikehuoneiston kolme vuotta aikaisemmin. Talo purettiin ja sen paikalle rakennettiin kansallisromanttista tyyliä edustava pankkitalo. Nybergin perilliset omistivat myös viereisen kaksikerroksisen kivitalon, jossa toimi vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä Enok Rytkösen kirjakauppa, kunnes Rytkönen rakennutti oman talon torin eteläsivustalle lääninhallituksen viereen. Pankkitalon rakentamisen yhteydessä tätä vuonna 1891 rakennettua taloa kavennettiin ja se riisuttiin uusrenessanssikoristeistaan, mutta purkutuomion se sai vasta 1980-luvun alussa. Torin toisessa…
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1900-1909

Hämeenlinna - Raastuvankatua
Hämeenlinnan ensimmäinen tavatalo avattiin silloisen Raastuvankadun ja Kirkkokadun kulmaan vuonna 1907. Skogsterin jugendtyylisen kauppahuoneen suunnitteli arkkitehti Selim A. Lindqvist, ja sen rakentamisessa sovellettiin alan uusinta osaamista. Suomessa uutta rakentamista olivat mm. rautabetonivälipohjat, joiden valmistuksessa käytettiin apuna tukholmalaisia asiantuntijoita. Tilaa eri osastoille oli ruhtinaallisesti kaikkiin kaupungin entisiin liikkeisiiin verrattuna, yhteensä 1350 m². Uutta olivat myös suuret näyteikkunat.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1907–1909

Hämeenlinna - Raatihuoneenkatu
Vuosina 1906–1907 rakennetun Skogsterin kauppahuoneen rakennustyöt näyttäisivät olevan tässä postikortissa vielä hieman kesken. Kauppias A. Skogster oli omistanut kauppaliikkeen Hämeenlinnassa jo vuodesta 1895, jolloin hän osti veljeltään Felix Skogsterilta alkujaan J. J. Jägerroosin jo vuonna 1865 perustaman kauppaliikkeen. Skogsterin liiketoimet menestyivät niin hyvin, että hän rakennutti 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä modernin tavaratalon Hämeenlinnaan. Skogsterin koko liiketoiminta saatiin siirretyksi uuteen rakennukseen vuoden 1907 marraskuuhun mennessä. Silloin tavaratalossa toimivat rautakauppa, siirtomaatavarakauppa, kangaskauppa, lasi- ja posliinikauppa sekä pukutehdas.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1906–1907

Hämeenlinna - Sotilasparaati
Sotilaat marssivat soittokunta etunenässä Hämeenlinnan Pitkäsiltaa pitkin luultavasti kohti jotakin kaupungin torilla pidettävää juhlaa tai katselmusta.Taustalla näkyy E. J. Laakson verhoilu- ja huonekaluliike Raatihuoneenkadun alkupäässä. Kariston toimitaloa kadun toiselle puolelle ei ole vielä alettu rakentaa, joten kuva on otettu ennen vuotta 1927.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1926
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2