Selaa aineistoja (yhteensä 13)

Erikin kronikka on tuntemattoman tekijän 1320-luvulla kirjoittama ruotsalainen riimikronikka. Kronikan alkupuolella kerrotaan Birger-jaarlin johtamasta Hämeen ristiretkestä 1200-luvun puolivälissä. Kronikan mukaan kristityt perustivat silloin Hämeeseen linnan (Taffwesta borg), jonka yleisesti uskotaan tarkoittavan Hakoisten linnaa Janakkalassa, ei siis nykyistä Hämeen linnaa. Eerikin kronikan Hämettä käsittelevät säkeet voi myös itse lukea suomeksi esimerkiksi Hämeenlinnan kaupungin historian I osasta (s. 54–55). Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX vuonna 2010, lukija Antti Paranko.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1917

Tyko Hagman kuvailee tässä katkelmassa Hämeenlinnan asukkaiden elämäntapoja 1700-luvun alkupuolella, kun kaupunki oli vielä vanhalla paikallaan linnan vierellä. Mitenkään hienoa elämää ei kaupungissa Hagmanin mukaan tuohon aikaan vietetty. Esimerkiksi juopottelu oli varsin yleistä, mutta myös yleisesti hyväksyttyä ajanvietettä. Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX vuonna 2010, lukija Veikko Pulli.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1900
Tekijä:
Hagman, Tyko

Runoilijanimellä Tuokko kirjoittaneen Antti Törneroosin romanttis-ihanteellinen runo Birger Jaarlin linna julkaistiin ensimmäisen kerran Hämäläis-osakunnan ensimmäisessä Kaikuja Hämeestä -albumissa vuonna 1872. Äänitteen on toteuttanut Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX, lukija Antti Paranko.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1872
Tekijä:
Tuokko
Koneluettavat metatiedot

atom, csv, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2