lydia.hameenlinna.fi
Haun tyyppi:

Haun kohde:



Edistynyt haku (vain aineistoille)

Arkkiveisuja

Tiedostot

Arkkiveisut

Arkkiveisut ovat koko-, puoli- tai neljännespainoarkin suuruisia lehtisiä, jotka sisältävät yhden tai useamman runomuotoisen laulun tai virren. Arkkiveisuperinne sai alkunsa 1400-luvun Saksasta. Suomen vanhin tunnettu arkkiveisu on 1620-luvulta, ja laajimmillaan veisutuotanto oli Suomessa 1880-luvulla. Arkkiveisut painettiin kuluneilla painolaatoilla halvalle paperille, joten niiden myyntihintakin oli halpa. Kulkukauppiaat kaupittelivat niitä markkinoilla ja muissa väenkokouksissa usein laulamalla niitä malliksi. Nuotteja arkkiveisuissa ei ollut, mutta laulamista helpotti se, että veisut sovitettiin johonkin yleisesti tunnettuun sävelmään tai virteen.

Arkkiveisut jaetaan hengellisiin ja maallisiin veisuihin sekä arkkisatuihin. Vanhimmat suomalaiset arkkiveisut ovat pääasiassa uskonnollisia, mutta maallisten arkkiveisujen ilmestyminen lisääntyi jyrkästi 1800-luvulla, jolloin niitä alettiin myös paheksua niiden usein sensaationhakuisen sisällön perusteella. Maalliset arkkiveisut kertovat useimmiten sodista, luonnonmullistuksista tai järkyttävistä tapahtumista kuten onnettomuuksista ja henkirikoksista. Myös rakkauslaulut olivat suosittuja. Hämeenlinnan seudulle sijoittuvat arkkiveisut kertovat useimmiten juuri henkirikoksista. Esimerkiksi lehtori Sainion murhasta, 1800-luvun Hämeenlinnan tunnetuimmasta rikoksesta, julkaistiin useita arkkiveisuja.

Varhaisempina aikoina Suomessa arkkiveisuja kirjoittivat etupäässä papit ja muut opillista sivistystä saaneet miehet, ja niissä oli usein opettavainen sävy. Maallisia arkkiveisuja sepittivät 1800-luvun loppupuolella myös tavallisen kansan keskuudesta nousseet viisunikkarit. Veisut tarjosivat kansalle paitsi ajanvietettä myös opetusta ja ojennusta. Murhistakin kertovien arkkiveisujen lopussa kauhistellaan usein monisanaisesti murhaajan paatumusta ja tähdennetään synnintuntoa ja katumusta.

Kun sanomalehdet ja kirjaviihde alkoivat yleistyä 1900-luvun alkupuolella, arkkiveisut menettivät asemaansa uutisten välittäjinä ja kansan viihdyttäjinä. Niiden ilmestyminen alkoi vähetä ja loppui 1930-luvulla kokonaan.

- Pirjo Lehtilä, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

---

Lähteet:
Huhtala, Liisi, Arkkiveisu kirjallisuudentutkimuksen näkökulmasta. Teoksessa Kirjahistoria. Johdatus vanhan kirjan tutkimukseen. Helsinki 1996.
Laine, Tuija, Arkkiveisut. Teoksessa Vanhimman suomalaisen kirjallisuuden käsikirja. Helsinki 1997.

Arkkiveisuja