lydia.hameenlinna.fi
Haun tyyppi:

Haun kohde:



Edistynyt haku (vain aineistoille)

Hämeenlinnan historia

Tiedostot

Äänitiedostot

Kaupungin historiaa 1600-luvulta autonomian ajan alkuun

FT Tuula Hockman

avastehus från parken under 1854-års krig Hämeenlinnan kaupunki, Tavasteborgh (1600-luvun lopulta Tavastehus), perustettiin vuonna 1639 Vanajaveden länsirannalle keskiaikaisen Hämeen linnan pohjoispuolelle, linnan ja Pyövelinmäen välissä olevalle ympäristöstään kohoavalle kumpumaiselle alalle, jossa nykyisin ovat Linnan kasarmit. Toisella puolen uuden kaupungin alaa sijaitsi Ojoisten kartano, maaherran virkatalo. Tuohon aikaan, 1630-luvulla, koko Ruotsin oloja uudistettiin. Sotilashallinto ja siviilihallinto oli erotettu toisistaan vuonna 1634. Läänijako uusittiin ja läänien johtoon perustettiin maaherrojen virat. Hämeen ja Uudenmaan läänin hallintopaikaksi määrättiin Hämeenlinna ja ensimmäiseksi maaherraksi Hämeen jalkaväen everstiluutnantti ja entinen Narvan komentaja Arvid Yrjönpoika Horn (Kankaisten sukuhaaraa), joka kaupungin perustamisen aikoihin oli Ojoisten virkatalon haltija.

Kun kaupunkeja 1600-luvulla perustettiin, oli valtiovallan nimenomaisena tarkoituksena saada kauppa sijoittumaan ja siirtymään niihin. Kaikesta kaupunkeihin tuodusta tavarasta perittiin vuonna 1622 säädettyä ns. pikkutullia, maaseudulla käydystä kaupasta sitä ei pystytty keräämään. Valtiovalta siis halusi kaupunkeja perustamalla lisätä tulojaan, mutta ajan ajattelutavan mukaan myös elinkeinojen katsottiin edistyvän parhaiten tarkoin säätelemällä. Maaseudulta haluttiin johdonmukaisesti hävittää teollisuuden harjoittaminen, erilaisten tuotteiden valmistaminen ja ns. maakauppa ja kaikkien näiden elinkeinojen harjoittajien oli asetuttava kaupunkeihin: "Kuninkaan voutien tuli pätevillä keinoilla ajaa sellaiset maalaiset kaupunkeihin, ja elleivät kehotukset auttaneet, oli rikkomukset rangaistava kolmesta ensimmäisestä kerrasta 40 markan sakolla ja tavaran menettämisellä, mutta se, joka neljännen kerran rikkoi, oli karkotettava valtakunnasta."

Vanha kaupunki linnan luona

Kun kreivi Pietari Brahe tuli Suomen kenraalikuvernööriksi vuoden 1637 syksyllä, olivat kaikki Suomen kaupungit rannikolla. Hämäläisten kauppapaikkana oli Turku. Heti vuoden 1638 alussa Pietari Brahe ehdotti markkinoiden perustamista sisämaahan, mm. Hämeenlinnaan. Kuningatar Kristiinan aikainen holhoojahallitus suhtautui ehdotukseen myönteisesti, ja kun Pietari Brahe tammikuussa 1639 vieraili Hämeenlinnassa maaherra Arvid Hornin luona, hän allekirjoitti 19. tammikuuta 1639 "patentin" kauppapaikan tai pienen kaupungin/kauppalan (en fläck eller en liten köpstad) perustamisesta.

Hämeenlinnan koulu, triviaalikoulu, sai perustamiskirjansa 20. tammikuuta 1639. Linnan pohjoispuolelle, muurien ulkopuolelle oli linnanpäällikkö Erik Hare vuonna 1606 rakennuttanut joitain rakennuksia, mm. väenpirtin. Jonkun näistä linnalle kuuluvista tiloista koulu luultavasti sai käyttöönsä, sillä se saattoi heti aloittaa toimintansa. Koulu on ollut puutalo, jossa oli myös rehtori-kirkkoherran asunto.

Koulun toiminta siis alkoi heti, mutta kaupungin alku oli hidas. Pietari Brahen patentti lupasi kaupunkiin porvareiksi muuttaville hyvät privilegiot, mm. 10 vuotta vapautta verojen maksusta. Kaupunkiin muutti kuitenkin vain "muutamia porvareita". Linnalla oli oikeus pitää omia käsityöläisiä, samoin aatelisilla, joille kuului useita kartanoita linnan lähiseudulla. Mauritz Horn (Åminnen sukuhaaraa) omisti Vanajassa Kantolan, Paikkalan ja Käikälän, Lauri Kruus omisti Harvialan, ja Vesunnin kuninkaankartano oli Adam Schrafferin perillisillä. Heillä oli oma palvelusväkensä ja omat käsityöläisensä. Vastoin valtiovallan toiveita ja ohjeita on aatelisten väitetty suosineen myös kierteleviä kaupustelijoita ja käsityöläisiä. Verovapaus ei paljon auttanut, jos työtä ja tuloja ei ollut riittävästi. Maaherran voi uskoa edistäneen virkatalonsa luona olevan kaupungin kehitystä, mutta Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherran virka- ja asuinpaikka siirrettiin Helsinkiin vuonna 1648. Kaupungin asutus alkaakin varsinaisesti vasta vuoden 1650 tienoilla, jolloin Pietari Brahe jälleen tarttuu Hämeenlinnan asioihin.

Vuoden 1650 tienoilla Hämeenlinnan kaupunki sai ensimmäisen pormestarinsa, ensimmäisen raatihuoneensa ja kahdet markkinat, talvi- ja syysmarkkinat (7.1. kaksipäiväiset ja 1.9. kolmepäiväiset). Pormestariksi Pietari Brahe määräsi Mickel Eskilinpojan, Ojoisten vuokraajan, ja raatihuoneeksi Ojoisissa maaherran virka-asuntona olleen kaksikerroksisen puurakennuksen. Kaupungille Pietari Brahe antoi 4. heinäkuuta 1650 uuden patentin, jossa kaupunkiin muuttaville luvattiin 12 vuoden vapautus veroista ja jälleen 12. kesäkuuta 1651 patentin, jossa jokaiselle porvareille taataan viljelysmaata.

Kaupungin ala jaettiin tontteihin, jotka olivat kapeita, mutta pitkiä eli syviä, joten niitä voitiin pidentää vaikka kuinka kauas, sillä toista tonttia ei ollut vastassa. Kaupungissa oli vain yksi varsinainen kylän raittia muistuttava katu, joka kulki kaupungin keskitse, ja tämän kummallakin puolella olevia tontteja maistraatti jakoi sitä mukaa kuin uusia asukkaita ilmoittautui. Etelänpuoleisessa päässään katu laajeni toriksi, jonka varrella raatihuone oli. 1660-luvulla kaupunkiin saatiin kirkko, joka rakennettiin kaupungin pohjoiseen päähän ja vielä myöhemmin kellotapuli kirkosta jonkun matkan päähän kaupungin keskustaan päin. Kaupungin talot olivat turvekattoisia savupirttejä tai korsteenitupia. Tontteja erottamassa käytettiin maaseudun tapaan aitoja, tavallisesti aidaksista tehtyjä. Maaseudun tapaan taloilla myös oli nimet, oli Luolaja ja Kernaala, oli Rantala, Kaivola, Kulmala, Vallila ja Hauvenkuono. Vuonna 1661 kaupungissa oli 26 porvaria, sen jälkeen kaupungin porvarien määrä ja väkiluku laski koko 1600-luvun ajan, erityisesti 1690-luvulla suurten nälkävuosien aikana. Vuonna 1697 kaupungissa oli enää neljä tai viisi porvaria.

1600-luvun hämeenlinnalaiset olivat suomenkielisiä. Ruotsia osasivat pappi, joka toimi Hämeenlinnan triviaalikoulun rehtorina, koulun opettajat, pormestari ja ehkä tullinhoitaja – mutta koulussa opiskeltiin ruotsia ja taivuteltiin latinan ja kreikan kielioppia. Sukunimet olivat harvinaisia. Vasta 1600-luvun lopulla ne yleistyivät ja olivat joko ruotsinkielisiä, kuten Silke, Ring, Foss ja Plantin, tai latinanmuotoisia -us-päätteisiä. 1700-luvulla ruotsalaiset sukunimet oli kaikilla.

Elinkeinot olivat maaseutumaisia, maanviljelys oli tärkeätä porvareillekin. Parhaiten kaupungissa menestyi oluen valmistus ja myynti, erityisesti markkinoiden ja käräjien aikana sekä linnan ja kaupungin välissä pidettyjen sotaväenkatselmusten aikana.

Sotaa ja muita koettelemuksia

Suuren Pohjan sodan alettua vuonna 1700 sota ilmeni Hämeenlinnassa monella tavalla, veroina, marssivina sotilaina, sotaan tarvittavina miehinä ja huhuina. Sanomat etäisiltä sotatantereilta toivat aluksi tietoja Ruotsin kuninkaan loistavista voitoista, mutta lähempänä olevilta taistelupaikoilta tulleet viestit kertoivat vain tappioista ja vihollisen etenemisestä. Keväällä 1713 Venäjän tsaari ryhtyi täydellä todella Suomen valloitukseen. Ruotsin Suomessa olevan armeijan johtoon tuli kenraalimajuri Kaarle Armfelt, joka kokosi joukkojaan Hämeen linnan seudulle. Linnan varustuksia korjattiin, sotaväki sijoitettiin Hattulaan Mierolan seudulle. Armfelt katsoi kuitenkin Hämeenlinnan seudun epäedulliseksi puolustukseen, koska sivuteitä voitiin helposti kiertää armeija. Hän lähti sen vuoksi 25.–26. syyskuuta välisenä yönä Mierolasta ja asettui asemiin Kostianvirran luo, mutta kärsi tappion.

Sekä Hämeen linna että kaupunki joutuivat ilman vastarintaa venäläisten valtaan. 25. syyskuuta 1713 venäläiset ottivat yliamiraali Feodor Matvejevitsh Apraksinin johdolla linnan haltuunsa. Isonvihan aika Hämeenlinnassa oli alkanut. Kaupunkilaiset ja lähiseutujen väki piilotti arvoesineensä ja väisti venäläisiä, sikäli kuin pystyi. Suurin osa Hämeenlinnan porvareista lähti kaupungista. Koulu lopetti toimintansa, kaupunki hiljeni.

Isonvihan jälkeen monet talontontit olivat kokonaan autioina, sillä venäläiset olivat suurimmaksi osaksi ryöstäneet ja polttaneet ne. Tilalle oli tuotu rakennuksia maaseudulta, mutta niitä oli pystytetty sikin sokin. Venäläisten kauppiaiden pystyttämiä pieniä kauppakojuja oli lukuisasti. Kaupunki sai kahdeksan vapaavuotta verojen maksusta ja oli vähitellen toipumassa, kun tapahtui uusi onnettomuus, tulipalo helteisenä päivänä 8. kesäkuuta vuonna 1739. Neljän tunnin kuluessa oli tuli tehnyt tuhonsa ja lähes koko kaupunki oli palanut. Säilyneiden rakennusten joukossa olivat raatihuone, kirkko ja koulu.

Kenraalimajuri Axel von Löwen, joka 1730-luvun lopulla matkusti Suomessa puolustuslaitosta suunnittelemassa, kuvasi Hämeenlinnan kaupunkia tiheäksi ryhmäksi puukojuja linnan ympärillä. Talot ja kaupunki olivat lisäksi liian lähellä linnaa. Kaupungin muutosta toiseen paikkaan oli keskusteltu vuodesta 1736 alkaen. Kun kaupunki nyt paloi, eivät kaupunkilaiset muuttosuunnitelmien vuoksi saaneet lupaa rakentaa talojaan uudelleen. Kiellosta huolimatta porvarit pystyttivät itselleen maaseudulta tuomiaan vanhoja huoneita ja pieniä aittoja. Jotkut taas hakivat suojaa lähiseudun kylistä.

Hattujen sodan aikana Hämeen linnasta lähetettiin kaksi upseeria tiedusteluretkelle, mukanaan kaiken varalta antautumiskirja. He tavoittivat Helsingin luota pääarmeijan, joka juuri oli antautumassa venäläisille, ja niinpä Hämeen linna antautui samalla kertaa. Pikkuvihan aika oli lyhyempi ja lievempi kuin edellinen isonvihan aika, mutta kaupunki kärsi kuitenkin miehityksestä. Pikkuvihan jälkeen oli aikaisemmin annettu kielto uusien talojen rakentamisesta palaneille tonteille edelleen voimassa, ja vuonna 1752 hallitus jo määräsi siirtämään kauemmaksi kaikki rakennukset, jotka olivat 2–300 askelen päässä linnan muurista. Kun kaikki kaupungin talot mahtuivat 300 askeleen sisään, porvarit hätääntyivät. Talot saivat kuitenkin vielä jäädä paikoilleen. Suunnitelmat kaupungin muutosta ja uudesta paikasta saivat lopullisen muotonsa 20 vuotta myöhemmin.

Residenssikaupunki

Hämeenlinnan vanha kaupunki oli 1700-luvulla edelleen ulkoasultaan maalaismainen, talot olivat turvekattoisia tupia, lasi-ikkunoita niissä kuitenkin oli. Asukasluku oli kuitenkin kasvanut, samoin taloluku. Kaupunkiin oli muuttanut käsityöläisiä muista kaupungeista, varsinkin Turusta. Käsityön lisäksi myös kaupankäynti oli voimistunut. Jo 1600-luvun lopulla oli ruotsin kielen taito voimistunut, ja isonvihan jälkeen myös Hämeenlinna sai entistä ruotsalaisemman leiman, olivatpa jotkut kaupunkilaiset kotoisin Ruotsista, kuten juveeliseppä Krall ja apteekkari Anders Svahn.

Kaupunki oli myös vaurastunut. Hämeenlinnan kaupunki oli 1690-luvun niukkoina vuosina luopunut pormestarin pitämisestä, koska ei pystynyt maksamaan tälle palkkaa. Pikkuvihan jälkeen varaa pormestarin palkkaamiseen jälleen oli, ja kaupunkilaiset pyysivät kihlakunnan tuomaria, Johan Woivaleniusta esittämään "korkealle esivallalle" pormestarin saamista kaupunkiin. Maan hallitus antoi 7. syyskuuta 1747 Hämeenlinnalle oikeuden saada oma pormestari. Ensimmäiseksi pormestariksi valittiin vuonna 1751 Henrik Hermolin, Henrik Süvon oli kuollut vuonna 1750.

Kesäkuussa vuonna 1775 Kustaa III ilmoitti Hämeen ja Uudenmaan läänin maaherralle Anders Ramsaylle, että lääninhallitus muuttaa Hämeenlinnaan. Saman vuoden marraskuussa, kun maaherra vieraili kaupungissa, kaupunkilaiset esittivät hänelle Saaristen virkatalon maata kaupungin uudeksi paikaksi. Axel Magnus von Arbin valmisti alueesta kartan ja kuningas hyväksyi sen 25. elokuuta 1777.

Hämeenlinnasta tuli maaherran ja lääninhallituksen residenssikaupunki ja se sai uuden uljaan ulkonäön. Ensimmäinen Hämeenlinnassa toiminut maaherra oli Anders de Bruce. 1700-luvun loppu oli Hämeenlinnassa voimakkaan toiminnan aikaa. Kaupungin muutto alkoi keväällä 1777 ja kesti kaikkiaan kahdeksan vuotta, voimakkaimmillaan se oli vuonna 1780. Viimeiset, vastahakoiset vanhan kaupungin asukkaat häädettiin joulukuussa 1784, näihin kuului kollega Sipelius. Uusia käsityöläisiä haettiin lehti-ilmoituksilla Turun ja Tukholman lehdissä ja käsityöläisten lukumäärä kasvoi. Lääninhallitus toi mukanaan sivistyneistöön kuuluvia asukkaita, joita ennen ei juuri nimeksikään ollut. Kaupungissa oli nyt myös työläisiä, timmermaneja.

Vuonna 1808 alkoi Suomen sota. Ruotsin armeija vetäytyi Hämeen linnasta, maaliskuun alusta alkaen Hämeen linnan varastoja kuljetettiin pois. Maaliskuun 5. päivänä lähti armeijan kuormasto linnasta, armeija seuraavana päivänä. Maaherra Munck ja virkamiehet jäivät kaupunkiin. Maaliskuun 7. päivän illalla venäläiset tulivat kaupunkiin ja sytyttivät torille kolme nuotiota lämmitelläkseen. Linnan avaimet luovutettiin venäläisille seuraavana päivänä. Ennen venäläisten tuloa kaupunkilaiset olivat sulkeutuneet taloihinsa, mutta avasivat talojen portit maaherran käskystä. Tällä kerralla kaikki sujui Hämeenlinnassa rauhallisesti. Vuoden 1808 lopulla Hämeenlinnassa oli mm. venäläisten muonavarasto ja sotasairaala. Hämeenlinnasta oli tullut venäläinen varuskuntakaupunki, jo ennen kuin rauha Venäjän ja Ruotsin välillä solmittiin 19. syyskuuta 1809.

Teollisuutta, uusi aika

Kustaa III oli vuonna 1777 esittänyt maaherra de Brucelle elinkeinosuunnitelman Hämeenlinnan vaurastuttamiseksi. "Plantaasit", tehtaat ja käsityöammatit olivat oikeat ja hyödylliset sisämaakaupungin elinkeinot. Ruokaviljaa ei tullut kaupungin mailla viljellä, sen sijaan hamppua ja pellavaa. Buldaanitehdas piti perustaa, siellä hampusta valmistettaisiin palttinaa. Ensimmäinen tekstiiliä valmistava tehdas oli perustettu Hämeenlinnaan jo aikaisemmin. Se oli pellavatehdas, joka toimi 1761–1776.

Kun vielä sata vuotta oli kulunut, alkoi Hämeenlinnassakin teollistumisen aika. Kaupunkiin suuntautui Suomen ensimmäinen rautatie, joka valmistui 1862, sahoja perustettiin ja Hämeenlinnan Verkatehdas aloitti toimintansa 1875.

Vanhan kaupungin aikaa oli jaksottanut rummunlyöjä aamuisin ja iltaisin, samoin vielä uudessa residenssikaupungissa. Myös kirkonkellot kumisivat kaupungin yllä. Vuonna 1875 perustetun Verkatehtaan pilli alkoi nyt ilmoittaa kaupunkilaisille uuden ajan.

Hämeenlinnan historia