Matkailu

Tiedostot

Äänitiedostot

Muualla aiheesta

Hämeenlinnan seudun matkailusta ja matkakirjallisuudesta

Onnen temppeliRuotsin vallan aikana matkustaminen oli Suomessa vielä vaivalloista ja matkalla olikin yleensä jokin hyödyllinen tarkoitus. Huvin vuoksi ei juuri matkusteltu, sillä matkanteko jousittamattomilla ajoneuvoilla oli rasittavaa ja päivämatkat lyhyitä. Tiet olivat kapeita, kuoppaisia ja kivisiä. Syksyllä ja varsinkaan kevään kelirikon aikana matkalle ei mielellään lähdetty. Kesällä tosin vesitiet tarjosivat helpomman ja nopeamman kulkuväylän, ja talvella reki liukui keveästi talviteitä pitkin. Etelä-Häme oli jo varhain yksi maan tärkeimpiä liikennealueita. Alueen tärkeimmät tiet, Hämeen härkätie ja Ylinen Viipurintie, kulkivat Hämeenlinnan kautta.

Varhaisimmat matkustavaiset Suomessakin olivat kruunun virkamiehiä, vieraan valtion lähettiläitä tai diplomaatteja. Hämeen linnassakin tiedetään käyneen vuonna 1607 Persian lähettilään, tosin vain läpikulkumatkallaan Tukholmaan. Tien päälle lähtivät jo varhain myös kauppiaat ja muut kiertelevän ammatin harjoittajat. Kouluja oli harvassa, joten myös opillista sivistystä saadakseen oli usein matkustettava kauaskin. Vähitellen myös yläluokka alkoi matkustaa ja matkustaminen alettiin nähdä myös yksilöä kehittävänä kokemuksena.

Levähdyshetken entisajan raskaassa matkanteossa tarjosivat kestikievarit, joissa saattoi yöpyä ja aterioida. Useimmiten myös hevoset ja kärryt saatiin kestikievarista. Talonpoikien kyytivelvollisuus oli Ruotsin valtakunnassa vanhaa perua. Kaupungeissa kyydityksestä huolehtivat usein enimmäkseen kestikievareiden omat hevoset, mutta maaseudulla talonpojat olivat velvollisia osallistumaan ns. hollikyytiin. Kunkin talon piti vuorollaan lähettää hevonen ja ajuri kestikievariin kuljettamaan matkustavaisia.

Hämeenlinnan kaupungissa kestikievarinpitäjä vaihtui joskus jopa vuosittain, kun taas maaseudulla kievarinpito säilyi usein hyvinkin pitkään samassa talossa ja suvussa. Hämeenlinnan maistraatti määräsi kievarinpitäjäksi jonkun tehtävään halukkaan porvarin, jolla oli tarjota majoitustarkoitukseen sopiva rakennus sekä ruokaa ja juomaa matkustavaisille. Anniskeluoikeus oli tärkeä etu ja tulonlähde kievareille. Kestikievareissa olot eivät aina olleet säätyläisten maun ja tottumusten mukaiset, ja nämä yöpyivätkin mieluummin muiden säätyläisten luona tai paikkakunnan pappilassa.

Matkailun nousukausi 1800-luvulla

Suomen olot alkoivat 1800-luvun alkupuolella kohentua turismille myönteiseen suuntaan. Höyrylaivaliikenne aloitettiin 1830-luvulla, Hämeenlinnan seudullakin jo 1860-luvulla. Uudenlaista nopeutta ja mukavuutta matkustamiseen tarjosi myös Helsingin ja Hämeenlinnan välille vuonna 1862 valmistunut rautatie. Matkakirjallisuudessa Suomen asema koheni, ja matkakertomukset toimivat myös aikansa matkailumainoksina. Helsinki oli Suomen matkailussa avainasemassa, mutta matkailija saattoi kätevästi pistäytyä myös Hämeenlinnassa. Luontoa alettiin arvostaa nähtävyytenä ja luonnonkauniita paikkoja etsiä myös Hämeenlinnan seudulla. Matkustamisen helppouden ja mukavuuden lisääntyessä siitä tuli myös huvia.

Matkakirjallisuuden Hämeenlinnaa 1700- ja 1800-luvuilla

Kyrkbåt - kirkkoveneilläSuomea käsittelevää matkakirjallisuutta alkoi ilmestyä 1700-luvulla. Myös Hämeenlinnan vanhaan kaupunkiin osui jokunen kirjoittava matkustavainen jo 1700-luvulla. Viaporin linnoituksen suunnittelija Augustin Ehrensvärd matkusteli Suomessa linnoituskomission jäsenenä vuonna 1747 ja käväisi silloin myös Hämeenlinnassa. Ruotsalaiskreivi toteaa matkakertomuksessaan: "Hämeenlinnan kaupunki muistuttaa kylää kaikin tavoin, vain yksi suora katu tekee siitä kaupungin kaltaisen." Ehrensvärd sattui kaupunkiin markkinoiden aikaan, mutta eniten linnoitusupseeria kiinnosti tietenkin linna. Raportoituaan perusteellisesti linnan tilasta Ehrensvärd toteaa vielä: "Jos maa ja kaupunki pysyvästi jäävät siihen kuntoon, jossa ne nyt ovat, ei maapallolla ole niin huonoa paikkaa, ettei se olisi riittävän hyvä sellaiselle kaupungille…".

Myöskään ruotsalainen Abraham Hülphers, joka palasi vuonna 1760 Pietarista Ruotsiin Hämeenlinnan kautta, ei saanut kovin hyvää käsitystä tuon ajan matkailupalveluista: Hämeenlinnan ainoaa pituussuuntaista katua oli vaikea päästä etenemään veräjien takia. Talot olivat yksikerroksisia ja turvekattoisia. Kestikievarissa ei voinut yöpyä eikä ruokaakaan ollut tarjolla.

Kaupungin muutto uudelle paikalle 1700-luvun loppupuolella oli suureksi eduksi myös matkailuoloille, sillä aivan uudella tavalla kaupunkia kuvataan 1800-luvun puolella. Matkapäiväkirjassaan vuodelta 1807 Carl Gustaf Ramsay sanoo Hämeenlinnaa jo melko sieväksi maakaupungiksi. Ramsay kiinnittää huomiota erityisesti kirkkoon, linnaan ja Hattelmalan harjunäköalaan. Hämeenlinnassa vuonna 1811 viivähtänyt Eric Gustaf Ehrström oli vielä ihastuneempi. Erityisen somaksi kaupungin tekivät Ehrströmin mielestä sen romanttinen sijainti, suuri tori, kirkko, monet puistokujat ja linna. "Hämeenlinna on eittämättä kaunein näkemäni kaupunki", toteaa Ehrstöm.

Aleksander Petrovič Miljukovin matkamuistiinpanoissa vuosilta 1851-1852 kaupunki näyttäytyy kirjoittajalle kauempaa kuvankauniina, mutta on läheltä nähtynä yhtä autio ja synkkä kuin muutkin Suomen kaupungit. Sommerin hotellissa palvelu on tyydyttävää, vaikka lakeijan puhe onkin käsittämätöntä sekakieltä. Kaupankäynti on venäläisen silmin nähtynä jokseenkin apaattista, mutta torilta löytyy Miljukovin maanmies esiintymässä tanssivan karhunsa kera. Matkailija seurueineen pääsee tutustumaan myös Hämeenlinnan vankilaoloihin ja seudun säätyläiskartanon elämään.

Emil Nervander matkusti Hämeessä ilmeisesti kesällä 1886 ja julkaisi matkastaan kertomuksen Till sjöar och åsar i Tavastland. Hämeenlinna saa tässä teoksessa perusteellisen kuvauksen ja paljon positiivista huomiota. Nervander vaeltelee kaupunginpuistossa eli Parkissa ja pitkällä sillalla ja kuvailee näkemäänsä. Hän on ottanut selvää kaupungin historiasta ja muistakin asioista, jopa kaupungin veloista.

Hämeenlinnan matkailuoppaita

Hämeenlinna - postikorttiSuomi oli sisällytetty jo 1700-luvun puolella joihinkin Ruotsissa ilmestyneisiin matkaoppaisiin. Suomen vanhimmat matkaoppaat ilmestyivät yleensä vägvisare-nimellä. Ensimmäiset matkaoppaat esittelivät kestikievarit ja niiden väliset matkat, perittävät maksut ja lauttayhteydet. Tärkeät kartanot ja kirkot saatettiin mainita, mutta nähtävyyksiä ei juurikaan esitelty. Nähtävyyksiä alkoi ilmestyä matkaoppaisiin 1800-luvun puolivälin molemmin puolin. Hämeenlinnan seudun ensimmäisinä merkittävinä luonnonnähtävyyksinä matkaoppaissa esiintyvät Vermasvuoren harju Hauholla sekä Hattelmalan harjunäköala Hämeenlinnassa.

Suomen matkailijayhdistys perustettiin vuonna 1887 "herättämään sekä maan omissa asukkaissa että ulkomaalaisissa mieltymystä matkustuksiin tässä maassa ja tekemään ne helpoiksi". Yhdistys otti keskeiseksi tehtäväkseen matkakirjallisuuden julkaisemisen. Matkasuuntia Suomessa vuodelta 1888 kehottaa saapumaan Hämeenlinnaan rautateitse ja ottamaan 50 pennillä ajurin asemalta kaupunkiin. Palveluista mainitaan ajurien ohella kaupungin majoitusliikkeet ja ravintolat. Matkaopas sisältää myös lyhyen kuvauksen Hämeenlinnan historiasta ja perusteellisemman katsauksen Hämeen linnaan. Muista nähtävyyksistä mainitaan Hattelmalanharju, Vanajan kirkko, näkymä Kappolan vuorelta ja Karlbergin herraskartano puistoineen. Suomi-matkaopas vuodelta 1895 toistelee samoja tietoja. Uusina palveluina mainitaan telegrafi, pankit ja Hämeensaaren kylpyhuone.

Hämeenlinnan matkailupalveluita esiteltiin laajasti vuonna 1907 Oppaassa Suomen 25:n yleisen raittiuskokouksen osaaottajille Hämeenlinnassa heinäkuun 2-4 p:vinä. Suomen matkailijayhdistyksen Hämeenlinnan haaraosasto eli lyhyemmin Hämeenlinnan matkailijayhdistys perustettiin vuonna 1904. Yhdistys julkaisi vuonna 1915 ensimmäisen varsinaisen Hämeenlinnaa esittelevän matkaoppaan Hämeenlinna, oppaaksi matkailijoille. Seuraavan kerran kaupungin matkailupalvelut esiteltiin vuonna 1927 A. Th. Böökin toimittamassa matkailuoppaassa Hämeenlinna ympäristöineen. Suomen matkailijayhdistyksen Hämeenlinnan haaraosasto julkaisi Yleisen autoliiton Hämeenlinnan seudun osaston avustamana uuden Hämeenlinna-nimisen matkaoppaan vuonna 1934. Seuraava opas Hämeenlinna, Aulanko ilmestyi vuonna 1939 ja sitä seuraava vuonna 1946. Vuonna 1967 ilmestyi vielä Reima T. A. Luodon toimittama ja Suomen matkailuliiton retkeilyosaston julkaisema Hämeenlinna ja Aulanko sekä ympäristön matkailuopas. Tämän jälkeen paikallista matkailutietoa onkin ilmestynyt enimmäkseen matkailuesitteinä.

- Pirjo Lehtilä, Hämeenlinnan kaupunginkirjasto


---

Lähteet:
Krohn, Aarni, Elämän lomassa. Suomalaisen loman historiaa. Helsinki 1991.
Hirn, Sven & Markkanen, Erkki, Tuhansien järvien maa. Suomen matkailun historia. Helsinki 1987.
Ehrensvärd, Augustin, Matka Suomessa 1747. Helsinki 2002.
Hülphers, Abrah. Abrs., Dagbok och samlingar uppå en resa om somarn 1760, ifrån Westerås till Petersburg.
Bidrag till kännedom af vårt land. Jyväskylä 1886.
Ehrström, Erik Gustaf, Hämeen sydänmailla. Matkapäiväkirja 1811. Helsinki 2007.
Jokinen, Merja & Ripatti, Marja-Liisa & Heikkinen, Sakari. Kievarikyydissä. Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon julkaisuja. Hämeenlinna 1986.
Matkasuuntia Suomessa 1-4, 1888-1890. Suomen matkailija-yhdistys. Näköispainos. Helsinki, 1986.
Melander, K. R., Ruotsin neuvotteluja Persian ja Krimin kaanikunnan kanssa 1600-luvulla kauppayhteydestä ja liitosta. Historiallinen arkisto XXXIV, 3. Helsinki 1925.
Miljukov, A., Kuvauksia Suomesta. Matkamuistiinpanoja vuosilta 1851-1852. Helsinki 2007.
Nervander, Emil, Hämeen järville ja harjuille. Neljän päivän matka Hämeenlinnan ja Tampereen välillä. Helsinki 2001.

Matkailu