lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Hämeenlinnan lyseen uudesta koulurakennuksesta kertomus, jonka syyskuun 17 p. v. 1888 kello 12 päivällä vietettävää vihkimysjuhlaa varten kirjoitti Kaarlo Blomstedt

Hämeenlinnan normaalilyseo aloitti toimintansa vuonna 1873 ns. kivikoulussa eli entisessä yläalkeiskoulun talossa, rakennuksessa, jossa myöhemmin toimi mm. postikonttori. Koulu kärsi alusta asti tilapulasta niin, että pahimmillaan jouduttiin työskentelemään viidessä eri rakennuksessa. Uuden lyseorakennuksen valmistuminen oli huomattava parannus kouluoloihin ja myös merkittävä tapaus Hämeenlinnassa. Tässä kertomuksessa Karl Johan (Kaarlo) Blomstedt (1839–1888), joka oli lyseon rehtorina uuden koulurakennuksen valmistuessa, selvittää tarkasti uuden koulun suunnitteluvaiheet sekä myös rakennustöiden kulun ja kustannukset. Juhlarunon koulun vihkiäisiin kirjoitti kaupungin oma kasvatti, runoilija Paavo Cajander.

Nimeke

Hämeenlinnan lyseen uudesta koulurakennuksesta kertomus, jonka syyskuun 17 p. v. 1888 kello 12 päivällä vietettävää vihkimysjuhlaa varten kirjoitti Kaarlo Blomstedt

Julkaistu

Julkaistu painettuna: Hämeenlinnassa : (Hämeen Sanomain osakeyhtiön kirjapainossa), 1888,

Julkaisuaika

1888

Kieli

fi

Laji

Koko

14 s.

Formaatti

PDF (1,84 Mt)

Säilytyspaikka

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2008-05