lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Kaivokadun lastentarha

Hämeenlinnan ensimmäinen kunnallinen lastentarha syntyi, kun Mannerheimin lastensuojeluliiton ylläpitämä kansanlastentarha luovutettiin kaupungin hoidettavaksi syksyllä 1928. Aluksi tilat vuokrattiin Kaurialasta kamreeri E. A. Koposen omistamasta puutalosta, joka on edelleen olemassa osoitteessa Armas Launiksen katu 1. Syksyllä 1931 lastentarha sai käyttöönsä uudet ja ajanmukaisiksi kunnostetut tilat entisestä Hämeenlinnan rouvasseuran talosta Kaivokadun ja Birger Jaarlin kadun kulmasta. Talo oli samana vuonna siirtynyt kaupungin omistukseen, ja kunnostuksen jälkeen sinne sijoittui lastentarhan lisäksi myös kaupungin lastenkoti. Johtajana uudessa Kaivokadun lastentarhassa toimi Taimi Aronen ja toisena opettajana Hildi Nystöm. Kuvan lapset leikkivät sisätiloissa olevalla hiekkalaatikolla vielä Kaurialassa puolella sijainneessa lastentarhassa. Kolmas oikealta on Margit Eskman, josta tuli Kansansaeläkelaitoksen johtaja ja sosiaalihallituksen pääjohtaja. Eskmanin vasemmalla puolellaan on Lea Valkonen, joka valmistui vuonna 1946 lastentarhanopettajaksi ja toimi Kaivokadun lastentarhassa opettajana ja myöhemmin saman päiväkodin johtajana aina vuoteen 1984 asti. Vasemmassa reunassa seisova poika on Mikko Helanterä. Muita lapsia ei ole tunnistettu.

Nimeke

Kaivokadun lastentarha

Julkaisuaika

1930–1931

Laji

Koko

1 valokopio, 17 x 11 cm

Formaatti

PDF (8.60 Mt)

Säilytyspaikka

Yksityiskokoelma

Julkaisija

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Julkistamisajankohta

2016-06

Lähteet

Huostila, Hanna-Leena, Kirjallinen tiedonanto 5.7.2016.
Poutanen, Pirjo, Syli lapselle. Hämeenlinna 2008.