lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 2)

Hämeenlinnan kolmas (esipuheen mukaan toinen) osoitekalenteri ilmestyi vuonna 1915. Edellisen kalenterin ilmestymisestä oli kulunut tällä kertaa vain kaksi vuotta. Kalenterin alussa on jälleen luettelo kaupungin taloista ja talonomistajista sekä vuokratonteista ja niiden omistajista. Sen jälkeen seuraa varsinainen aakkosellinen osoiteluettelo, joka sisältää n. 3000 osoitetta. Hämeenlinnan liike- ja ammattiluettelon lisäksi luetellaan myös Riihimäen liikkeitä. Lisäksi kalenteri sisältää luettelot valtion, kunnan ja seurakunnan virastoista ja virkamiehistä sekä paikallisista seuroista ja yhdistyksistä. Pika-ajurien ja automobiilien taksat löytyvät osoitekalenterin loppupuolelta. Kauppaliikkeiden, pankkien ja muiden yritysten omat ilmoitukset on sijoitettu teoksen alkuun ja loppuun. Seuraavan kalenterin oli määrä ilmestyä jälleen kahden vuoden päästä, mutta sen ilmestyminen siirtyi vuoteen 1923.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1915

Hämeenlinnan viides ja viimeinen osoitekalenteri ilmestyi vuonna 1931, jolloin edellisen kalenterin ilmestymisestä oli kulunut kahdeksan vuotta. Tässä kalenterissa ei enää luetella kaupungin taloja omistajatietoineen niin kuin kaikissa aikaisemmissa kalentereissa. Henkilöluettelon lisäksi kalenteri sisältää ilmoittajien luettelon sekä luettelot virastoista ja kouluista sekä seuroista ja yhdistyksistä. Esipuheen mukaan henkilöiden osoitteet on poimittu vuoden 1931 henkikirjoista.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1931
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2