lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 3)

Kaurialan ensimmäinen asemakaava tilattiin säästäväisesti kaupungin omalta insinööriltä P. A. Ahomaalta. Se hyväksyttiin arkkitehti Birger Brunilan tekemin muutoksin ja vahvistettiin vuonna 1925. Kauriala-nimi kaupunginosalle saatiin paikalla 1500-luvulla olleelta kylältä. Kaurialan katujen nimeämiseen saatiin apua kaupunkilaisilta. Asemakaavan runkona on pohjois-eteläsuunnassa kulkeva esplanadi, "Kaurialan puisto" ja sitä leikkaava, monia kulmia tekevä Parolantie. Kaava oli modernin epäsäännöllinen; korttelit olivat hankalan monimutkaisia. Uutta oli myös puutarhaviljelypalsta-alue. Säästäväisyys kuitenkin kostautui: Kaavan toteuttaminen oli mahdotonta sokkeloisten tonttien ja tilaa vievien katujen vuoksi. Lopulta tilattiin uusi asemakaava tamperelaiselta E. Kaalamolta. Uudessa 1938 valmistuneessa kaavassa mm. Esplanadi on poistettu ja hallitsevana katuna on Parolantie. Myös pikkukatuja on poistettu, ja puutarhapalstat on vaihdettu osittain omakotitontteihin.…
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1923
Tekijä:
Ahomaa, P. A.

Keinusaaren kaupunginosaa varten tilattiin asemakaava vuonna 1921 arkkitehti Birger Brunilalta, joka oli tehnyt muutospiirustukset myös Kiistalan (nyk. rautatieaseman seudun) kaavaan. Keinusaari oli määrätty jo 1830-luvulla Hämeenlinnan suuren palon jälkeen keisarillisella käskyllä kruununmakasiinien sijoituspaikaksi, koska se sijaitsi Vanajaveden äärellä. Aluetta hallitsivat 1920-luvulla lääninsairaala, kruununmakasiini, verkatehdas ja nahkatehdas sekä paja- ja värjäämörakennukset. Hieman kauempana sijaitsi teurastuslaitos. Brunilan kaavassa alueelle on piirretty teollisuus- ja pienteollisuustontteja, rantaviiva on oikaistu ja sitä seurailee Rantatie. Rannassa on Keinupuisto. Nykyisellä Keinusaaren kerrostaloalueella on vielä Pikkujärvi. Keinusaari kuului 1920-luvulla Kiistalan kaupunginosaan, jonka kaavoitus oli alkanut jo vuonna 1912. Toisin kuin Sairio ja Myllymäki, Kiistalan alue ei alun perin kuulunut Hämeenlinnan maihin. Kaupunki pakkolunasti Kiistalan…
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1922
Tekijä:
Brunila, Birger

Karttaotteessa näkyvät Ojoisten ja Saaristen latokartanoiden eli kruunun virkatalojen maitten omistukset isonjaon jälkeen. Maanjaot ja myöhempien vuosien mittaukset kokosi vuonna 1778 maanmittari Pehr Kiellman. Kiellman tuli 1760 Hämeeseen komission maanmittariksi eli isojakoa toimittamaan. Hän teki myös Hämeenlinnan uuteen kaupunkiin tonttijaon. Vuonna 1775 kaupungin uudeksi sijoituspaikaksi päätettiin Saaristen kruununtilan maat. Kustaa III vahvisti sijoituksen vuonna 1776. Linnoitustoimen päällikön Axel von Arbin sai tehtäväksi laatia kaupungin asemakaavan. Vuonna 1777 valmistui ensimmäinen Arbinin yksityiskohtainen suunnitelma Hämeenlinnan asemakaavaa varten ja v. 1778 "parannettu" suunnitelma. Pehr Kiellmanin karttaote Ojoisten ja Saaristen virkatalojen maista on samalta vuodelta kuin Arbinin korjattu suunnitelma. Lopullisen kaavan kuningas hyväksyi 1778. Kaupungin siirto suoritettiin nopeasti. Uusi asemakaava oli paalutettu maastoon jo ilmeisesti vuoden 1778…
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1778
Tekijä:
Kiellman, Pehr
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2