lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 9)

Turuntie erottaa Myllymäen ja Kaurialan kaupunginosat toisistaan. 1910-luvun kuva on otettu suunnilleen Torikadun kohdalta kohti kaupungin keskustaa, Turuntietä reunustavat puutalot, ja vasemmalla puolella on tori, jossa aikoinaan pidettiin mm. hevosmarkkinoita. 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kaavassa torin nimenä on Uusi tori, vuoden 1926 kaavassa käytetään nimeä Kaurialan tori. Akseli Salokannel kuvailee toria ja sen ympäristöä seuraavasti: "Myllymäen tori nykyisen Kaurialan kaupunginosassa rajoittui ... venäläisten puutarhureiden Kurjatkinin ja Strahoffin vihannesmaihin sekä suuriin savikuoppiin. Länsireunamalla oli Kurjatkinin korkealla kivijalalla seisova uudenpuoleinen talo. Aukeaman itäiseen laitaan rakensi Sauna-Limperi tiilistä saunan." Entisen torin paikalla on nykyään Kaurialanpuisto, josta käytetään myös nimeä Cinemanpuisto.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku

Hämeenlinnan kaupunginkirjasto muutti entiseen ortodoksiseen sotilaskirkkoon vuonna 1924. Ennen muuttoa rakennus kävi läpi valtavan muodonmuutoksen arkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelman mukaisesti. Kaikki kirkkorakennukseen viittaavat piirteet hävitettiin ja rakennus muuttui klassistista tyyliä edustavaksi kirjastotaloksi. Myös maakunta-arkisto muutti kirjastotalon toiseen kerrokseen 1.7.1926. Kuvan oikean reunan puutalossa, osoitteessa Turuntie 1, sijaitsivat 1930-luvulla ainakin valokuvaamo Häme sekä A. Ahosen omistama Hämeen kotileipomo ja kahvila. Turuntien toisella puolella toimi Hämeenlinnan yhteiskoulu.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku

Näkymää Kuivansillan länsipäästä keskustaan päin n. vuonna 1909 hallitsee aivan vuosisadan alussa rakennettu ortodoksinen sotilaskirkko. Sillan takana kadun vasemmalla puolella on vuonna 1906 valmistunut Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun jugendtyylinen lisärakennus ja vanhempia puisia koulurakennuksia. Koulua vastapäätä olevat nikkarityyliset puurakennukset ovat 1880- ja 1890-luvuilta. Kuivasilta ja sitä reunustavat jalkäytävät on jo kivetty mukulakivillä, ja 1800-luvun puukaiteiden tilalle siltaa reunustamaan ovat tulleet kivipylväät.
Avainsanat:
, , , , , , , ,
Julkaisuaika:
1907-1909

Läntinen Viertotie johti Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin 1900-luvun alussa. Tie tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotie on vanha nimitys rakennetun kaupunkialueen ulkopuolisille maanteille, joilta vaadittiin kestävyyttä vilkkaan liikenteen tai raskaiden kuormien takia. Vuoteen 1908 asti viertoteiden hoito oli Hämeenlinnassa pääosin valtion vastuulla, vaikka kaupunki osallistuikin kustannuksiin. Talvisessa postikortissa Läntisen Viertotien kaupungin puoleisessa päässä häämöttää vuonna 1900 valmistunut ortodoksinen sotilaskirkko. Tien oikealla puolella on Suomenkasarmien aidattu alue ja vasemmalla puolella näkyy vanhan hautausmaan kiviaitaa. Kiviaidan rakensi tykistösotamies Eerik Rask Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, ja se purettiin Turuntien leventämisen yhteydessä 1900-luvun puolimaissa. Hautausmaan laidassa puiden takana on Nordenswan-suvun empiretyylinen hautakappeli. Turuntie tuli nimeksi tälle Hämeenlinnasta länteen…
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1900-1909
Tekijä:
Böök, A. Th.

Turuntie sai nykyisen nimensä vasta 1925. Vuosisadan alussa Hämeenlinnan keskustasta Kuivansillan yli länteen päin johti Läntinen Viertotie, joka tunnettiin myös Chaussé-katuna. Viertotien keskustan puoleisessa päässä näkyy vuonna 1900 valmistunut ortodoksinen sotilaskirkko ja sen vasemmalla puolella vuonna 1906 rakennetun Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun jugendrakennuksen nurkka. Myllymäen puolella tien oikealla puolella on Suomenkasarmien aidattu alue ja vasemmalla puolella vanhan hautausmaan eteläreunaa. Ahveniston hautausmaa oli vihitty käyttöön vuonna 1872, jolloin vanha hautausmaa oli jäänyt puistoksi. Kaupungin vastuulle puiston hoito tuli vuonna 1906.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
aikaisintaan 1906

Pikkutorin näkymää vuodesta 1900 alkaen hallitsi ortodoksinen varuskuntakirkko. Pikkutorin alue syntyi Saaristen virkatalon paikalle, kun asemakaavaa vuonna 1826 laajennettiin länteen päin ja keskimmäinen kortteli jätettiin rakentamattomaksi. Pikkutoriksi (Lilla torget) tätä aluetta nimitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan palon jälkeisessä, vuoden 1831 asemakaavassa. Aluksi Pikkutori, jota myös Hevostoriksi kutsuttiin, oli vain luonnontilainen kenttä, jolle hevoset jätettiin kaupunkiin tultaessa ja jossa pidettiin hevos- ja eläinmarkkinoita. Vuonna 1835 hevosmarkkinat siirrettiin Poltinaholle, ja Pikkutori tasoitettiin ja ympäröitiin aidalla. Seuraavalla vuosikymmenellä alueelle istutettiin vaahteroita ja siitä muodostui puistomainen alue. Ortodoksikirkko keskelle puistoa on merkitty ensimmäisen kerran Wileniuksen kaavaehdotuksessa vuonna 1868. Turuntien vasemmalla puolella näkyy Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun rakennusryhmä ja oikealla puolella…
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku

1900-luvun alussa keskustasta Läntiselle Viertotielle (nyk. Turuntielle) kuljettiin Kuivansillan yli. Vasemmalla kuvassa näkyy Suomenkasarmien puurakennuksia. Vuosina 1881–1901 Suomella oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, ns. vanha sotaväki. Hämeenlinnaan sijoitettiin 7. tarkk'ampujapataljoona, jonka kasarmialue rakennettiin 1882–1883 Kuivansillan länsipuoliselle alueelle, jossa aiemmin sijaitsivat puutarhuri Vikmanin ja kaupungin apteekkarien kasvi- ja yrttitarhat. Kasarmien suunnittelutyöstä vastasi pääasiassa arkkitehti August Boman. Keskuspihan ympärillä oli neljä samanlaista U:n muotoista komppaniarakennusta, joista yksi on säilynyt nykypäiviin. Pataljoonan komentajan ja komppanianpäälliköiden asuintalot sijaitsivat rivissä kasarmialueen itäreunassa. Suomalaisen sotaväen lakkauttamisen jälkeen vuonna 1901 kasarmialue jäi venäläisen sotaväen käyttöön.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1902
Tekijä:
H. A. H. (Hans. A. Hanson)

Ortodoksisen sotilaskirkon edestä Turuntielle päin otetun kuvan oikeassa reunassa näkyy osa 1830-luvun alussa rakennettua puista empiretaloa, johon Hämeenlinnan suomalainen tyttökoulu majoittui 1880-luvulla. Tähän rakennukseen kiinnittyy viereinen jugendtalo, joka rakennettiin vuonna 1906 silloisen yhteiskoulun lisätilaksi. Uudempi koulurakennus on arkkitehti H. R. Helinin suunnittelema, ja se oli yksi Suomen ensimmäisistä jugendtyylisistä koulutaloista. Turuntien toisella puolella sijaitsevat vuosina 1883 ja 1898 rakennetut puutalot, joissa oli sekä liike- että asuinhuoneistoja.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1908–1910

Hämeenlinnan keskustasta länteen päin johtavan tien nimeksi tuli vuonna 1924 Turuntie (entinen Läntinen Viertotie). Heti Kuivansillan jälkeen vasemmalla oli Suomenkasarmien varuskunta-alue, jonne 1910-luvulla oli rakennettu vanhojen puurakennusten täydennykseksi myös punatiilisiä kasarmeja. Sillan kaupunginpuoleisessa päässä on oikealla Hämeenlinnan suomalainen yhteiskoulu ja sitä vastapäätä osoitteessa Turuntie 1 vuonna 1883 rakennettu puutalo, jossa 1920-luvulla toimivat mm. E. Stierin jälkeläisten valokuvaamo, Vallisen ruumisarkkuliike ja Johannes Vuoren leipomo.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1927
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2