lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 3)

Aulangon omistaja ja rakennuttaja eversti Hugo Standertskjöld oli ankara työnantaja, mutta hän piti myös hyvää huolta työväestään. Juhannuksena eversti järjesti palvelusväelleen "henkistä virkistystä" eli suuret juhannusjuhlat kuvassa näkyvän Onnentemppelin viereisellä kentällä. Juhlissa oli hyvää ohjelmaa. Joskus paikalle oli varta vasten tilattu soittokunta Helsingistä asti. Everstin juhlissa tarjottiin mm. vehnästä ja leivoksia ja jaettiin paketteja, joissa oli esim. kahvia ja sokeria. Kun tanssi alkoi, piti kaikkien lähteä mukaan, kukaan ei saanut jäädä istumaan. Karlbergin eversti muisti palvelusväkeään myös jouluna raha- ja tavaralahjoilla.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1910

Todennäköisesti jo Aulangon puiston rakennusvaiheessa 1880-luvulla rakennettiin myös kuvan Onnentemppeli. Pieni tiilinen punaiseksi maalattu paviljonki nousi kivilohkareista kootun kukkulan laelle. Onnentemppelille noustiin puisia portaita pitkin. Alun perin temppelin ikkunoissa oli historiallisia aiheita kuvaavia lasimaalauksia, mutta ne eivät pysyneet pitkään ehjinä, joten rakennus jäi ilman upeita lasi-ikkunoitaan jo varhain. Kivikukkula oli istutuksista paljas, mutta sen ympärille oli istutettu lehmuksia. Temppelin vieressä olevalla aukiolla vietettiin eversti Standertskjöldin aikana palveluskunnan kesäjuhlia.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1890-luku

Onnentemppeliksi nimitetty huvimaja sijaitsee korkean kivikummun päällä melko lähellä Aulangontietä suunnilleen hotellin kohdalla. Onnentemppelin rakennusjankohdasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen uskotaan olevan peräisin Aulangon puiston perustamisen alkuajoilta 1880-luvulta. Tarinan mukaan eversti Hugo Standertskjöld pystytti Onnentemppelin osoittaakseen rakkautensa puolalaiselle ruhtinattarelle, jota aikoi kosia. Kerrotaan myös, että Standertskjöld piilotti kivien sekaan kolikon, ja se joka löytäisi kolikon, saisi Aulangon omakseen. Eino Leinon "Kell' onni on" -runon sanotaan syntyneen tämän tarinan innoittamana.
Avainsanat:
, , , ,
Julkaisuaika:
1920-luku
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2