lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 2)

Hämeenlinnan höyrysaha aloitti toimintansa Vanajaveden itärannalla vuonna 1873 paikalla, joka nykyään tunnetaan Varikonniemenä. Vanhempia nimityksiä tälle Hämeen linnaa vastapäätä sijaitsevalle alueelle ovat mm. Hätilänniemi, Linnanniemi ja Sahanniemi. Höyrysaha siirtyi 1890-luvulla August Eklöfin haltuun. Sahalla oli Eklöfin aikana parhaimmillaan yli kaksisataa työntekijää, joista osa asui läheisen Sahanmäen asuinkasarmeissa. Sahanmäen rakennuksia näkyy metsänreunassa kuvan taustalla.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku

Talvisen Rantapuiston puiden välistä näkyy vuonna 1911 rakennetun satamakonttorin kattoa. Vanajaveden itärannalla Hätilänniemessä on vuonna 1873 perustetun Hämeenlinnan höyrysahan rakennuksia. Sahan perustaja oli helsinkiläinen Fabian von Schantz, mutta saha joutui konkurssin kautta vuonna 1893 August Eklöfin omistukseen. Eklöfin saha oli suuryritys ja työllisti parhaimmillaan yli kaksisataa henkeä. Hämeenlinnan höyrysaha paloi perustuksiaan myöten vuonna 1901, mutta se rakennettiin välittömästi uudelleen samalle paikalle. Samoihin aikoihin Eklöf rakennutti myös muutamia asuintaloja sahan henkilöstölle.
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2