lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 3)

Pikkutorin näkymää vuodesta 1900 alkaen hallitsi ortodoksinen varuskuntakirkko. Pikkutorin alue syntyi Saaristen virkatalon paikalle, kun asemakaavaa vuonna 1826 laajennettiin länteen päin ja keskimmäinen kortteli jätettiin rakentamattomaksi. Pikkutoriksi (Lilla torget) tätä aluetta nimitettiin ensimmäisen kerran Hämeenlinnan palon jälkeisessä, vuoden 1831 asemakaavassa. Aluksi Pikkutori, jota myös Hevostoriksi kutsuttiin, oli vain luonnontilainen kenttä, jolle hevoset jätettiin kaupunkiin tultaessa ja jossa pidettiin hevos- ja eläinmarkkinoita. Vuonna 1835 hevosmarkkinat siirrettiin Poltinaholle, ja Pikkutori tasoitettiin ja ympäröitiin aidalla. Seuraavalla vuosikymmenellä alueelle istutettiin vaahteroita ja siitä muodostui puistomainen alue. Ortodoksikirkko keskelle puistoa on merkitty ensimmäisen kerran Wileniuksen kaavaehdotuksessa vuonna 1868. Turuntien vasemmalla puolella näkyy Hämeenlinnan suomalaisen yhteiskoulun rakennusryhmä ja oikealla puolella…
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
1910-luku

Pikkutorille vuonna 1900 rakennetusta ortodoksisesta sotilaskirkosta muovailtiin kirjastotalo 1920-luvun alkupuolella, minkä jälkeen rakennus ympäristöineen säilyikin lähes muuttumattomana vuosikymmeniä. Kirjasto muutti pois kuvan rakennuksesta, kun uusi kirjastotalo valmistui Lukiokadun alkupäähän vuonna 1983. Etualalla näkyy mukulakivin kivettyä Pikkukatua, joka edelleenkin kulkee poikittain vanhan kirjastotalon etupuolitse. Taustalla näkyvän empirerakennuksen rakennutti vuonna 1832 lääninmaanmittari Herman Otto Gylling. Rakennuksessa toimi vuosina 1911–1923 Felix Skogsterin perustama Paitatehdas Tilhi oy. Skogster rakennutti tehdasta varten Hallituskadun varrelle vanhan empiretalon jatkoksi kaksikerroksisen kivitalon, jonka suunnitteli Armas Rankka. Seuraava omistaja oli tehtailija Lauri Alanko, jonka aikana sekä vanha että uusi rakennus muutettiin asuinkäyttöön. Nämä muutokset suunnitteli paikallinen rakennusmestari K. B. Koskinen, joka vaihdatti myös…
Avainsanat:
, , , , , ,
Julkaisuaika:
1930-luku

Hämeenlinnan kaupungin kaavoitustoimiston tilaama asemakaava- ja rakennushistoriallinen selvitys. Selvityksen tarkoitus on antaa taustatietoa keskustan länsireunan asemakaavamuutoksen laatimiseen.
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
2007
Tekijä:
Putkonen, Lauri (tmi)
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2