lydia.hameenlinna.fi

Haun tyyppi:



Haun kohde:

Aineisto
Kokoelma
Näyttely
Näyttelyn sivu

Edistynyt haku (vain aineistoille)

Selaa (yhteensä 2)

Karlbergin kartanon ympärillä oleva edustapuisto rajautui pohjoisen puolella saunarakennukseen ja sähkölaitokseen sekä siihen liittyneisiin rakennelmiin. Eversti Standertskjöld oli innostunut kaikista uusista keksinnöistä. Niinpä hän rakennutti Karlbergiin myös oman sähkölaitoksen. Sähkölaitos oli punatiilinen, pientä linnaa muistuttava rakennus, jossa vesivoiman avulla tuotettiin sähköä koko kartanon alueelle jo 1900-luvun vaihteesta lähtien. Vanha sähkölaitosrakennus on edelleen olemassa nykyisen Aulangon kylpylähotellin vieressä Vanajaveden rannassa. Muut kuvan rakennukset on purettu.
Avainsanat:
, , , , ,
Julkaisuaika:
viimeistään 1907

Kauppaneuvos Bogdanoff ehdotti hämeenlinnalaisille sähkölaitoksen perustamista jo vuonna 1887, mutta kaupunkilaiset eivät vielä innostuneet asiasta. Kymmenen vuotta myöhemmin kansalaiskokous jo vaati valtuustoa vihdoin toimimaan. (Naapurikaupunki Tampereella sähköisiä katuvaloja oli saatu ihailla jo vuodesta 1889.) Toukokuussa 1899 "sähköhuonetta" alettiin lopulta rakentaa raatihuoneen tontille ja saman vuoden lokakuussa ensimmäiset sähkövalot jo syttyivät kaupungissa. Sähködynamo sai käyttövoimansa höyryturbiinista, joka oli tuotu Ruotsista. Höyrypannu oli tilattu Englannista. Laitos kehitti aluksi virtaa vain katuvalaistukseen.
Kun kaupunkilaiset vaativat sähköä myös sisävalaistukseen, vanha sähkölaitos vuokrattiin 1908 Sähkö-Osakeyhtiö AEG:lle ja laitokseen hankittiin uudet tehokkaammat laitteet. Laitos lunastettiin kuitenkin kaupungille takaisin 1918, kun sähköntuotossa oli edelleen ongelmia. Kun teollisuus alkoi sähköistyä, Hämeenlinna liittyi…
Avainsanat:
, , ,
Julkaisuaika:
1899
Tekijä:
Helin, Henrik Reinhold
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-json, omeka-xml, rss2